HENGISSÄ

Tässä on tovi vierähtänyt viime postauksesta, joten ajattelin tulla ilmoittamaan, että olen hengissä. Kovin pitkää tekstiä en ehdi kirjoittaa, koska tuossa vieressä odottaa Lääkehoidon käsikirja lukijaansa. Huomenna on taas tentti ja sen jälkeen pääsen kauan odotetulle kolmen viikon "lomalle". Lainausmerkeissä siksi, että ajatelin kyllä töissä käydä vaikka koulua ei hetkeen sitten olekaan.

Meillä on tosiaan tenttejä riittänyt lähestulkoon joka viikolle ja joillekin jopa kaksi. Olen siinä parhaani mukaan yrittänyt ohessa huoltaa omaa hyvinvointiani sekä sosiaalisia suhteitani ja olla ystävilleni tukena elämän mullistuksissa. Ei tarvinne varmaan selittää sen kummemmin, että kaikki tuo menee prioriteettilistallani ehdottomasti blogin ohi, vaikka onhan tätä hauskaa silloin tällöin kirjoitella.

Olen viime aikoina tenttinyt muun muassa anatomian viimeisen osion, muistisairaan hoitotyötä, kliinistä hoitotyötä, ravitsemustiedettä ja viimeisimpänä eilen lääkelaskentaa. Kaikista tenteistä en ole vielä saanut tulosta ja muutamaa vähän jännitän, että pääsenkö läpi. Niistä tenteistä, joista olen jo tulokset saanut, on numeroksi tullut pääasiassa joko kolmonen tai nelonen. Vitosiahan tässä koulussa ei hirveästi jaella, joten olen ollut varsin tyytyväinen. Tähän mennessä olen päässyt kaikesta läpi ja vain yksi orientoivan harjoittelun tunti ja taitokoe on poissaolon vuoksi (pakollinen läsnäolo joka tunnilla) siirtynyt suoritettavaksi kevätpuoliskolle.

Orientoivat harjoittelut aloitimme marraskuun loppupuolella ja olemme päässeet tutustumaan lähemmin injektioiden antamiseen ihonalaiskudokseen sekä lihakseen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ensin olemme harjoitelleet ruiskujen ja neulojen käsittelyä silikonipalaan, jonka sisällä on vaahtomuovia ja sen jälkeen olemme steriilillä keittosuolaliuoksella pistelleet itseämme ja toisiamme. On ollut jännää heilua koululla jo hoitajan asu päällä, vaikka opiskelua on takana vasta muutama kuukausi. Jotenkin kuitenkin nämä ensimmäiset (vieläpä erittäin hyvin menneet) käytännön harjoitukset ovat vahvistaneet tunnettani siitä, että olen oikealla suunnalla. Pistäminen ei ole ollut ollenkaan paha juttu kummassakaan roolissa ja ohjaus on ollut hyvää, että senkin puolesta olen kyllä hengissä. Oikeastaan voisin pistellä nyt vaikka joka päivä, mutta eiköhän sitä sitten työuralla ehdi tehdä mielin määrin.

Mutta nyt yritän tsempata lukemisen kanssa ja valmistautua huomiseen lääkehoidon tenttiin, jotta sitten oikeasti voisin valmistua tähän ammattiin kolmen vuoden kuluttua.

SIITÄ PÄÄSYKOKEESTA

Viime viikkoina olen yrittänyt hieman huoltaa sosiaalisia suhteitani ja sen vuoksi tämän pääsykokeita koskevan postauksen kirjoittaminen on vähän jäänyt. Korjataan asia siis nyt.

Viimeksi kerroin yleisemmin kouluun hakemisesta ja lupailin paneutua itse pääsykokeeseen näin omana tekstinään. Hain siis kouluun kevään 2015 yhteishaussa päivätoteutuksena oleviin koulutuksiin ja sairaanhoidon koulutusohjelman pääsykokeen kävin tekemässä TAMKilla torstaina 4.6.2015. Paikalla piti olla R-talon auditorion liepeillä kello 8:00, josta nimenhuudon kautta siirryttiin tarkassa järjestyksessä istumaan vieriviereen auditorioon, joka tuli lähes täyteen. 

Psykologitiimi Päämäärä piti pääsykokeen, tai no oikeammin soveltuvuuskokeen. Saimme jokainen oman hakijanumeron pääsykokeeseen liittyen ja sitten ohjeita itse koetta koskien. Olimme kevään haun ensimmäinen sairaanhoitajiksi haluavien erä neljästä ja mukana oli myös pieni porukka fysioterapeutiksi aikovia tekemässä samaa kirjallista osuutta. Omalle istumapaikalle sai viedä vain kynän, kumin ja säilytyslokeron avaimen. Juomapullot ja eväät piti jättää laukkuun ja laukku sisältöineen sinne lokeroon tai salin reunalle. Juomapullotta olo oli itselle melko vaikeaa, koska olen tottunut päivän mittaan juomaan vettä aika paljon, mutta toisaalta eipä tullut vessahätä heti häiritsemään.

Ensimmäisenä kirjallisen osuuden testinä piti keksiä kymmenelle esineelle uusia käyttötarkoituksia ja tähän oli aikaa kymmenen minuuttia, jos oikein muistan. Esineitä olivat mm. lyijytäytekynä, hiihtosauva, ilmapallo, makuupussi ja hattu. Loppuja en muistanut enää edes heti pääsykokeen jälkeen. Keksin jokaiselle noin neljä erilaista vaihtoehtoa. Aina kun aika loppui, kerättiin paperit pois ja uudet annettiin tilalle seuraavaa tehtävää varten. Seuraavaksi etsittiin tiettyjä koodeja A4-kokoiselta paperilta, joka oli siis täynnä erilaisia kirjain- ja numeroyhdistelmiä. Pääsin ehkä puoliväliin asti tätä tehtävää, aikaa taisi olla jotain viitisen minuuttia. Sen jälkeen taisivatkin tulla sitten päättelytehtävät, joita oli yhden pienen vihollisen verran tyylillä mikä kuvio tulee seuraavaksi tai mikä kirjain jatkaa tätä sarjaa ja muutama helppo laskutehtävä näiden seassa. Aikaa oli ehkä 15-20 minuuttia ja itseltäni taisi jäädä kaksi viimeistä sivua tekemättä kun aika loppui. 

Sitten päästiinkin persoonallisuutta, soveltuvuutta ja motivaatiota mittaavaan osioon, josta tuli täyttää yksi hyvin pitkä kysely (yli 200 kysymystä) ja muutama lyhyempi sen lisäksi. Isoimmassa kyselyssä vastataan itseä koskeviin asioihin, esim. hermostutko jonottaessa, pidätkö joukkuelajeista, pidätkö ihmisten seurasta ja kaikkea muuta tällaista. Usein sama kysymys oli naamioitu erilailla ilmaistuna hyvin moneen kertaan, jonka tarkoituksena on varmasti ollut tehdä huijaamisesta vaikeaa. Mielestäni kyselyä oli yllättävän vaikeaa täyttää, koska itseään piti analysoida aika kriittisesti. Muutamassa pienemmässä kyselyssä oli kysymyksiä tyyliin, että onko vika ystäväsi suuntavaistossa vai sinun neuvoissasi, jos hän eksyy matkalla luoksesi. Yhdessä paperissa kyseltiin myös motivaatiotekijöistä ja siihen pystyi ilmoittamaan jos oli pääsykokeessa vain työkkärin takia eikä oikeasti haluaisi paikkaa. Tämä osio oli ainut, jossa oli aikaa riittämiin ja kun tämän oli saanut valmiiksi, pääsi käymään vessassa. 

Pienen tauon jälkeen jatkettiin taas samoilla paikoilla istuen matematiikan osuuden parissa. Erilaisia laskuja oli yhden paperillisen verran, laskinta ei saanut käyttää ja aikaa taisi olla 15 minuuttia keksiä vastaukset. Mukana oli desimaaleja, murtolukuja, yhtälöitä, peruslaskuja ja muutama helppo lääkelasku. Osassa laskuja vastaukset olivat monivalintana, muutamissa laskettiin vastaus itse ja yhdessä osiossa piti valita mitkä laskutavat kuuluvat yhtalöön. Helppona esimerkkinä tästä yhtälötehtävästä, että 2?3=6 ja kysymysmerkin tilalle piti sitten laittaa onko se kerto-, plussa- vai miinusmerkki oikeasti. Moni näistä laskuista sisälsi vähän pidemmän numerosarjan molemmin puolin ja vähän suurempia numeroitakin sitten. Kaiken muun sain mielestäni hyvin valmiiksi, mutta muutama lasku tästä yhtälö-osuudesta jäi vastaamatta kun aika loppui (taas) kesken.

Laskujen jälkeen oli kielelliset testit ja ensin suomenkielen osuus, joka oli mielestäni koko valintakokeen vaikein osuus. Tekstit olivat sellaista kieltä vaikeilla sanastoilla, että välillä mietin olenko suomalainen ollenkaan... Välillä piti vastata monivalintana tekstejä koskeviin kysymyksiin ja välillä taas täydentää puuttuvia sanoja tai muuta vastaavaa. Englanninkielinen osuus oli hyvin samantyyppinen, mutta mielestäni huomattavasti helpompi, joskaan kumpaakaan näistä en ehtinyt tekemään loppuun asti.

Tässä kohtaa pääsimme viimein syömään, taisi olla keskipäivä suunnilleen ja nälkä oli jo kova. Sillä aikaa kun olimme syömässä, psykologitiimi kävi vastauksemme läpi (suurimman osan ihan laitteellisesti) ja noin puolentoista tunnin kuluttua tuli tieto siitä, ketkä pääsevät eteenpäin psykologin haastatteluun. Osa porukasta joutui siis tässä kohden lähtemään kotiin. Kirjallisen osuuden tulosten tuleminen jännitti ihan hirveästi ja pelotti katsoa, onko oma nimi ollenkaan haastattelulistalla. Siellähän se oli ja minulle oli arvottu yhdelle tietylle psykologille vuoronumero 18. Koska jokaisen haastatteluun oli varattu kymmenisen minuuttia aikaa, tarkoitti se, että odottelua tuli laskennallisesti lisää noin kolme tuntia. Onneksi psykologi oli kuitenkin nopeampi haastatteluissaan eikä odotella tarvinnut lopulta kuin vain kaksi tuntia. 

Minulle osui haastattelemaan nuorehko mies, joka nojasi pöydän päällä kyynärpäihinsä ja tuijotti terävästi silmiin. Hänelle jätettiin ennakkotehtävänä ollut muutaman sivun kysely omasta taustasta, motivaatiosta ja hakutiedoista. Ennakkotehtävän pohjalta alkoi sitten kysymysten pommitus. Tahti oli sellainen, että uusi kysymys tuli jo ennen kuin ehdin kunnolla aikaisemman vastauksen loppuun ja välillä kysymykset olivat hyvinkin henkilökohtaisia, sellaisia, että normaaleissa oloissa valtaosa varmasti loukkaantuisi niistä. Yritin itse olla vain mahdollisimman rauhallinen ja vastata kaikkeen asiallisesti. Luonnollisesti minulta tentattiin syitä alan vaihtamiseen, mutta vaikein kysymys oli kuintenkin ehdottomasti se, että missä olen kymmenen vuoden kuluttua. Mistäs minä sen tiedän, hoitoalalla toivottavasti! Kysyttiin myös, että mitä teen jos en nyt pääse sisään. No haen heti syksyllä tietenkin uudelleen... Haastattelusta jäi vähän epävarma olo, mutta näin myöhemmin ajateltuna tuolla tyylillä tehtynä siinä ei varmaan paljon muuten olisi edes voinut käydä, vaikka joihinkin kysymyksiin olisin voinut vähän täsmällisemmin vastata. Luulen, että se oli tarkoituskin ja en usko, että haastattelija on oikeasti niin tyly kuin nyt oli. Aikaa haastatteluun meni 7 minuuttia. Näin sen ajastimesta, joka oli pöydällä.

Pääsin lähtemään kotiin joskus kolmen ja neljän välillä. Päivä oli pitkä ja olin sen jälkeen niin väsynyt, että nukuin kahden tunnin päiväunet. Jotenkin vain uuvutti se, että ensin aamupäivä paukutettiin tehtäviä kovaan tahtiin kuin liukuhihnalla ja sen jälkeen loppupäivä olikin lähes pelkkää odottelua. Lisänä tähän tietenkin vielä jännitys. 

Loppuun laitan vielä muutaman neuvon, jotka panin itselleni mieleen siltä varalta, että vielä hoitoalan pääsykokeissa jonain päivänä olen (miten muuten varmaan vielä tulee käymään, ainakin toivottavasti...). 

1. Valmistaudu henkisesti, ja selvitä, mitä hakemallasi alalla oikeasti tehdään ja mihin haluaisit mahdollisesti suuntautua ja missä tosiaan olet sen kymmenen vuoden päästä. Mieti huolella vastaukset ennakkotehtävään.

Itse kertasin muutamaa päivää ennen myös yläasteen matematiikkaa (netissä on hyviä sivuja tähän) ja tein älykkyystestejä. Muuta siinä ei sitten oikein voinutkaan. Ehkä alan sanaston kertaamisesta englanniksi voi olla jotain hyötyä, mutta ei välttämättä, koska kielitestin artikkeleita ei kuitenkaan voi tietää etukäteen.

2. Nuku hyvin, syö hyvä aamupala, ole ajoissa paikalla ja käy vessassa ennen pääsykokeen alkua. Aamupäivä kirjallisessa kokeessa on rankka ja nälkä tulee ennen ruokataukoa.

3. Varaudu odottamiseen ja ota eväitä mukaan. 

Koulun ravintola oli auki ja saimme syödä siellä alennettuun hintaan, mutta aukiolo kannattaa toki tarkistaa aina etukäteen ettei tule ikäviä yllätyksiä. Iltapäivälle on hyvä olla jotain evästä välipalaksi, koska pahimmillaan omaa haastatteluaikaa voi joutua odottamaan useita tunteja. 

4. Varaa mukaan tekemistä odotteluajaksi.

Suosittelen erityisesti kännykän laturia (lainasin omaani aika monelle) ja kirjaa tai lehtiä ainakin. Itse kulutin myös aikaani höpisemällä muiden kanssa hieman, koska ne lehdet ja kirja puuttuivat.

Alueelta en suosittele poistumaan, koska jono liikkuu todennäköisesti nopeammin kuin on aluksi laskenut.

5. Pysy rauhallisena ja ole oma itsesi (toki niitä pahimpia virheitään ei välttämättä kannata ihan kauheasti toitottaa). 

Ei saa hätääntyä, vaikka kirjallisessa osuudessa ei saisi kaikkia tehtäviä loppuun asti valmiiksi. Ei nimittäin saa varmaan juuri kukaan muukaan ellei sitten ole tekemässä samaa koetta jo ties kuinka monetta kertaa. Luulen, että perusvalmiuksien lisäksi testissä katsotaan ennemminkin huolellisuutta ja paineensietokykyä. 

6. Säilytä hakijanumero, sillä sen avulla on mahdollista saada psykologitiimiltä myöhemmin palautetta valintakokeesta. Osa palautteesta on ilmaista ja osa maksaa hieman. 

Itse ostin lopulta maksullisen palautteen ja olen ollut päätökseeni tyytyväinen. Tiedän nyt miltä osin voin kehittää itseäni enemmän tulevaa ammattiani ajatellen ja miltä osin taas sovin alalle erittäin hyvin jo valmiiksi. 

Tässäpä tämä nyt, toivottavasti on jollekin jotain apua. :)

HAKUPROSESSISTA

Aina välillä kohtaan kysymyksiä siitä, miten sairaanhoitajaksi haetaan, mitä se vaatii ja minkälaiset pääsykokeet ovat. Ajattelin siksi nyt pyhittää aiheelle muutaman postauksen. Kirjoitan ensin yleisesti hakemisesta tähän kouluun ja sitten oman tekstinsä itse pääsykokeista. Jos laittaisin kaiken tähän samaan, tulisi juttua vähän liikaa kerralla luettavaksi.

Tekstit pohjautuvat kokonaan omaan hakukertaani vuoden 2015 keväällä ja koska hakua taas vaihteeksi uudistetaan vuodeksi 2016, tiedot eivät välttämättä enää täsmää tulevina vuosina oleviin hakuihin ja pääsykokeisiin. Hakukertani pisteytykset olivat myös erilaiset aiempiin vuosiin nähden, koska yksi uudistus tuli ammattikorkeakoulujen yhteishakuun jo syksyllä 2014 ensisijaisuuspisteiden poistumisen myötä (mitä muuten pidän erittäin huonona päätöksenä). Viime keväänä myös yliopistot olivat ensimmäistä kertaa samassa yhteishaussa ja jokainen pystyi ottamaan vastaan Suomesta vain yhden opiskelupaikan (ennen on voinut tulla valituksi sekä ammattikorkeakouluun että yliopistoon, mutta ei siis enää). Toivon silti, että jollekin näistä olisi jotain apua sen kaiken jännityksen keskellä, vaikka kaikki tieto ei niin ajankohtaista olisikaan.

Itsehän olen erittäin onnekas ja pääsin kouluun sisälle ensimmäisellä hakukerralla nyt jo toistamiseen. Päätin hakea kevään 2015 yhteishaussa vain Tampereelle, koska täällä jo valmiiksi asuin. Suunnitelma oli, että jos ei heti onnista niin haen sitten syksyllä muuallekin ja olin valmis muuttamaan siinä kohden tarpeen mukaan toiseen kaupunkiin. Halusin vähän enemmän aikaa järjestelyitä varten, joita mahdollinen muutto olisi tuonut eteen ja tein itseasiassa jo hakusuunnitelmankin syksylle. Tarkoituksena oli, että syksyn haussa olisin sitten hyödyntänyt koulujen välistä valintakoeyhteistyötä paremmin ja siten varmistanut pääsyni opintojen pariin.

Kun täyttää hakukaavaketta, kannattaa siis mukaan laittaa ainakin yksi sellainen koulu, jonka pääsykokeisiin on alemmat pisterajat ja sitä kautta hyödyntää valintakoeyhteistyötä. Kaikkihan eivät nimittäin saa edes kutsua ammattikorkeakoulujen pääsykokeisiin ja siinä kohden peli on jo kokonaan menetetty. Kun taas pääsee sinne pääsykokeisiin tekemään parhaansa, vaikka sen tekisin Kemissä tai Porissa tai missä tahansa, saa tuloksen myös muihin valintakoeyhteistyössä oleviin kouluihin, joihin on hakenut. Opiskelupaikkaa tarjotaan sitten siitä koulusta, jonka on listannut ylimmäksi ja minne tulokset riittävät. Omalla luokallani on nyt useampikin ihminen, joka on käynyt pääsykokeissa muualla, mutta koska tulokset ovat pääsykokeista olleet niin hyvät, saivat he paikan ylemmältä hakutoiveeltaan. On myös hakua tehdessä hyvin tärkeää katsoa millainen pääsykoe missäkin koulussa on, koska yhteistyöstä huolimatta niissä voi olla suuriakin eroja. Suurimmassa osassa kouluista on ainakin tähän asti ollut soveltuvuuskokokeet, joihin voi kuulua erilaisia osa-alueita, mutta jotkut pääsykokeet taas pohjautuvat ennakkomateriaaliin ja kirjalliseen kokeeseen.

Pääsykokeisiin Tampereelle kutsuttiin muistaakseni nelinkertainen määrä hakijoita aloituspaikkoihin nähden lähtöpisteiden mukaan. Nyt jokin aika sitten tulleiden hakutilastojen mukaan sairaanhoitajaksi on hakenut TAMKiin viime keväänä 1998 henkilöä ja koska aloituspaikkoja on ollut 160, on pääsykokeeseen saanut kutsun noin 640 ihmistä. Se tarkoittaa siis sitä, että noin 1 538 ihmistä ei ole päässyt pääsykokeeseen ollenkaan tai on mennyt tekemään sen muualle. Tampereelle viime keväänä sai siten pääsykoekutsun sairaanhoitajan valintakokeeseen, jos lähtöpisteitä oli vähintään 17/30. Lähtöpisteet laskettiin todistusten keskiarvoista (itselläni ylioppilastodistus ja lukion päättötodistus) ja hakukelpoisia olivat siis toisen asteen koulutuksen käyneet henkilöt.

Koska TAMKissa hoitoaloilla valintakoe perustuu kokonaan soveltuvuuden testaamiseen, lukemista ei itselläni ollut oikeastaan ollenkaan. Pahinta sen sijaan koko hakemisessa oli odottaminen. Siitä kun maalis-huhtikuussa oli oman hakemuksensa laittanut eteenpäin, piti odottaa aivan toukokuun viimeisille päiville, että pääsykoekutsu kilahti sähköpostiin (pääsykokeethan pidettiin sitten jo heti siinä kesäkuun alussa). Ja oma lukunsa on sitten vielä lopullisten tulosten odottaminen, mikä oli vielä monin verroin piinaavampaa.

Sain todella jännittää viimeiseen asti, koska hain itse asiassa ensimmäisenä vaihtoehtona kätilökoulutukseen ja tiesin, että on siinä rajalla pääsenkö suoraan sen linjan pääsykokeeseen vai en. Ja kuten uumoilinkin ennakkoon, kävi sitten niin, että lähtöpisteeni eivät riittäneet. Jäin pisteen päähän pääsystä kun raja oli 24/30 ja itselläni pisteitä oli kasassa siis vain 23. Toisena vaihtoehtona haussani oli terveydenhoitajan koulutus, mutta se osoittautuikin kaikista vaikeimmaksi päästä sisään kun pisteraja oli pääsykokeeseen 26/30. Kerron ehkä joskus myöhemmin omana juttunaan miksi nuo kaksi muuta koulutusvaihtoehtoa minua niin kovasti kiinnostivat (ja kiinnostavat kyllä edelleen) ja miten lopulta sijoituin haussa näiden suhteen valintakoeyhteistyön myötä.

Jokaisesta hakutoiveesta tuli tieto pääsykokeisiin pääsemisestä (tai pääsemättömyydestä) sähköpostilla. Kätilökoulutuksen ja terveydenhoidon linjan sähköposteissa oli valittelut, että pisteesi eivät nyt riittäneet pääsykokeeseen ja sitten tieto pisterajoista kyseisessä haussa. Sairaanhoidon puolelta tuli kuitenkin iloinen viesti ja kutsu pääsykokeisiin, jonka mukana  oli useamman liitteen verran tietoa ja ohjeita sekä pieni ennakkotehävä. Yksi viesteistä oli mennyt aluksi roskapostin puolelle suoraan, joten kannattaa aina välillä tarkistaa sekin kun odottaa kutsua.

Kun viestit tulivat, oli hieman hassu olo. Toisaalta harmitti, että pääsy kätilötyön valintakokeeseen oli jäänyt niin pienestä kiinni. Tuntui, että vain papereiden mukaan joku oli päättänyt, että olen liian huono, jotta voisin edes tulla näyttämään osaamiseni ja valmiuteni alalle. Yliopistojen haku on siinä mielessä reilumpi, että jokainen pääsee edes kokeilemaan, vaikka siellä lukiossa ei olisi ollut koko aikaa aivan täysillä mukana. Samalla olin kuitenkin hyvin iloinen siitä, että sain kutsun sairaanhoitajien valintakokeeseen. Olihan se joka tapauksessa askel lähemmäs tavoitetta, ja itseasiassa erittäin suuri sellainen.

Montaa päivää ei jäänyt pääsykokeeseen valmistautumiseen. Pääsykoekutsu kun tuli siis vasta aamupäivästä torstaina 28.5.2015 ja pääsykoe omalla kohdallani pidettiin jo siitä viikon päästä 4.6.2015. Ja kuten alussa kerroinkin, itse pääsykokeesta kirjoitan sitten enemmän seuraavalla kerralla.

NUKKUMATIN HYLKÄÄMÄ

Luulin itse, että homma on vielä kaiken kaikkiaan hanskassa tämän elämän ja sen aikataulutuksen kanssa, mutta herra Nukkumatti olikin asiasta eri mieltä ja otti hatkat. Välillä tyyppi ei ole suvainnut tulla ollenkaan käymään ja välillä on taas käynyt vain hetken verran härnäämässä. Kun tarpeeksi kauan meni aikaa eikä omat sovintoyritykset auttaneet, piti käydä hakemassa hieman ulkopuolista apua. Pari päivää pyhitin kokonaan sovintoneuvotteluille (eli lepäsin) ja saatamme nyt hiljalleen päästä taas sovintoon.

Koitan nyt opetella siihen, että ihan niillä kaikilla luennoilla ei ole pakko istua väsyneenä vaan aihealueen voi käydä kotona läpi dioista ja kirjasta silloin kun on vähän virkeämpi. On paljon tehokkaampaa nimittäin opiskella niin. Toki sitten on erikseen ne kurssit, joissa on pakollinen läsnäolo kokonaan tai suurimmaksi osaksi ja niillä tunneilla kyllä aion istua kiltisti kunhan vain terveenä olen. Minkäs sille mahtaa kun on tuollainen herkkähipiäinen Nukkummatti... Pakko vähän höllätä tahtia.

Lukeminen jäi siis viime viikolla vähemmälle kuin olin suunnitellut, mutta sen verran lepokäskyä uhmasin, että kävin sen aseptiikan tentin tekemässä. Olinhan kuitenkin lähes kaikilla tunneilla ollut läsnä (yksi taisi jäädä välistä) ja olisin varmasti stressannut vain entistä enemmän, jos olisi pitänyt siirtää tenttiminen kuukauden päähän. Ja hienostihan se meni läpi! Sain arvosanaksi kolmosen, josta olen erittäin tyytyväinen muutamasta huolimattomuusvirheestä huolimatta. Kukaanhan ei saanut vitosta, vain kaksi sai nelosen ja osa ei päässyt ollenkaan läpi.

Nukkumatin aiheuttaman mielipahan lisäksi viime viikolla toki tapahtui paljon muutakin.
Saimme viimeinkin meidän hoitoasut, joita käytämme koululla orientoivissa harjoitteluissa (eli orhissa). Lisäksi meillä oli sydämen preparaatio (eli leikkelimme sian sydämiä), joskin se hieman meni pieleen kun sydämet olivat jostain syystä pilaantuneet (oli muuten erittäin miellyttävä haju!) ja sen vuoksi otamme homman tällä viikolla uusiksi. Kävin myös hakemassa toisen osan B-hepatiittirokotusta, jonka saamme siis koulun kautta riskiryhmään kuuluvana ilmaiseksi. Sen lisäksi pidimme yhdet esitelmät ryhmissä ja saimme myös vietyä loppuun ensimmäisen PBL-jakson (PBL= Problem Based Learning. Kerron siitä sitten joskus lisää.), joten ei ollut mikään tylsä viikko laisinkaan.

Tällä viikolla on nyt alkanut ravitsemustieteen opintojakso ja torstaina edessä on anatomian ja fysiologian tentti, jossa aiheena on sydän, verenkierto ja hengityselimistö. Lisäksi työn alla on muun muassa yksi oppimispäiväkirja, essee ja esitelmä. Tekemistä siis piisaa, joten enpä taida päästä tylsistymään vielä pitkään aikaan.

Loppuun sanon vielä, että pitäkäähän Nukkumattinne tyytyväisinä. Sitä todellakin tulee ikävä, jos se päättää hylätä.

KAKSI KUUKAUTTA

Kuinka tämä aika juokseekin niin kovaa? Tänään tuli nimittäin täyteen kaksi kuukautta opiskelua ja samalla loppui itsenäisen työskentelyn viikko.

Kuluneen viikon aikana olen tehnyt töitä vähän enemmän kuin oikeastaan olisin halunnut (ajattelen aina vain, että palkkapäivänä on sitten kivaa) ja koulujuttuja puolestaan selvästi vähemmän kuin olin aikonut. Pidin kokonaiset kaksi päivää täysin vapaata molemmista, eli niinä päivinä en tehnyt muuta kuin nautin olemisesta. No, jos olen rehellinen, niin silloin muun muassa siivosin ja ystävän kanssa tuli myös leivottua.

Nyt kun vain jaksan painaa jouluun asti, niin silloin ehkä voin taas viettää seuraavat sluibailupäivät. Sitä ennen on kyllä joka päivä tehtävä jotain opiskelua edistävää tai oltava töissä, ja useina päivinä oikeastaan molempia. Saatan olla yksi oudoimmista tyypeistä ikinä, mutta vaikka välillä väsyttääkin, niin oikeastaan kyllä pidän tästä. En tiedä johtuuko sitten siitä, että elämässäni on  lähes aina ollut hyvin paljon aktiviteettia vai vain puhtaasti siitä, että olen minä. Jotenkin sitä tuntee olevansa kunnolla elossa vasta kun pieni stressinpoikanen nostaa päätään ja kalenteri alkaa täyttyä. Onneksi kuitenkin olen vuosien varrella oppinut myös huomaamaan missä kohden kalenteri on liian täynnä, joten ehkä tällä kertaa vältän pahimmat ylilyönnit ja myös lepään tarpeeksi.

Nyt ensi perjantaina meillä on se aseptiikan koe, joten jos ei kuulu pihahdustakaan, niin tiedätte mitä teen. Voi kyllä käydä niinkin, että välillä kaipaan pientä taukoa lukemisesta ja ehkä valitsen taukoaktiviteetiksi kirjoittamisen. Mitään en kuitenkaan lupaa.

Nyt loppuun vielä tilannekatsaus ja sitten ajattelin näin myöhäisillan ratoksi napata anatomian kirjan käteen ja lukea huomisen luennon aihealueen läpi ennen kuin matkaan unten maille.


Tilannekatsaus:

Opintojen eteneminen: suoritettuna 0/210 op, opiskelua takana 2 kk
(No on siellä noin kolmen opintopisteen edestä osasuorituksia jo hyväksytyksi merkattuna, mutta ei vielä kokonaisia kursseja.)
Tunnelma: varsin tyytyväinen ja päättäväinen

PINKKIÄ PÄÄLLE

Tällä viikolla oli yksi opiskelijoiden vuoden kohokohdista, nimittäin Hämeenkadun appro. Lyhyesti selitettynä tapahtumassa on kyse siitä, että paljon haalarikansaa kokoontuu Tampereen keskustaan ja lähtee suorituskartan kanssa kiertämään Hämeenkadun baareja ja ravintoloita. Jokaisesta pysähdyspaikasta saa juoma- (tai ruoka)ostosta vastaan yhden leiman. Leimoja on tarkoitus kerätä aina määrätty määrä tietyssä ajassa, jotta saa suoritettua Appro-tutkinnon. Tutkintoja on eri tasoisia aina alkaen approbaturista emeritukseen asti. Tutkinnot on suoritettava järjestyksessä, joten emerituksen suorittaja on hyvin todennäköisesti approilemassa Hämeenkadulla jo kuudetta kertaa. Periaatteessa homman voi hoitaa kokonaan ilman alkoholia, mutta en usko että sitä kovinkaan paljoa tapahtuu.

Tämä oli nyt sitten itselleni ensimmäinen tapahtuma, johon osallistuin sairaanhoitajaopiskelijana ja myöskin ensimmäinen kerta kun vedin päälleni meidän alan pinkin haalarin (oikeasti virallinen väri taitaa olla fuksianpunainen, mutta ihan on tarpeeksi lähellä pinkkiä). Haalaria tosin olisi ollut aiemmin vähän vaikea edes käyttää, koska sitä ei ennen approa ollut olemassa. Meille luvattiin, että saadaan haalarit ennen kyseistä tapahtumaa ja pienestä epätoivosta huolimatta (joka osalle ensimmäistä haalariaan odottavalle siis jo ehti kehittyä) lupaus kyllä piti. Päästiin nimittäin hakemaan haalarit hurjat kuusi tuntia ennen kierroksen alkua, että hienostihan se meni (huomaathan pienen ironian häivähdyksen). Osa poloisista opiskelutovereistani sitten ompeli jo keräämiään merkkejä luentojen aikana sormet kipeinä ja itse lähdin liikkeelle neitseellisen puhtaalla, merkittömällä haalarilla. Ei sillä, että olisin edes omistanut mitään merkkejä, joita haalariin voisi ommella, mutta kuitenkin. (Vanhan haalarin merkkeihinhän ei kosketa, koska se olisi pyhäinhäväistys!)

Valtaosa luokastamme osallistui tapahtumaan ja suuntasimme keskustaan suoraan koulusta. Starttasimme kierroksen kello viiden maissa ja jakaannuimme muutamaan hyvin pinkkiin seurueeseen. Suurin osa meistä oli suorittamassa ensimmäistä tutkintoaan Hämeenkadun approssa (kuten myös minä) ja naisilla tavoitteena oli kerätä viisi leimaa neljän tunnin aikana saavuttaakseen approbaturin. Oli oikein mukava ilta kokonaisuudessaan ja koska viiden leiman ansaitseminen oli varsin leppoisaa puuhaa, ehdimme välillä istuskella ja jutustella rauhassa pidempäänkin. Rahaakaan ei mennyt kauheasti kun approjuomat maksoivat noin kolmisen euroa kappaleelta. En usko, että aivan yhtä läheisiä ystäviä näistä uusista opiskelutovereista saan kuin viimeksi, mutta täytyy kyllä sanoa, että hyviä tyyppejä meidän luokalta onneksi löytyy useampikin.

Tuntui, että ilta oli ihan hyvän mittainen, mutta kuitenkin huomasin olevani kotona jo yhdeksän maissa. Heh, vanhuus ei tule yksin kun ei jaksa enää kahtatoista tuntia pidempää olla liikkeellä (oli tosiaan se koulupäivä ensin ihan normaalisti). Sen approbaturin kyllä suoritin ja sain ensimmäisen ansaitun haalarimerkin tähän uuteen haalariin (sen lisäksi sain yhden ilmaisen mainosmerkin ja ostin itse yhden). Loppubileet päätin jättää väliin tällä kertaa ja annoin innokkaamman henkilön hyödyntää lippuni. Luulen, että se oli ihan hyvä valinta useammastakin syystä, joita en ihan kaikkia viitsi tänne eritellä.

Ensi vuonna ehkäpä sitten taas uusiksi. Silloin tarvitaan cum laudeen seitsemän leimaa, joista luulen vielä selviytyväni. ;)

Ja ainiin hei, melkein unohdin kertoa ilouutisen: anatomian tentti meni läpi!
Sain siitä nelosen. Siis oikeasti NELOSEN vaikka pissin sen aivotehtävän niin pahasti. Saatan olla pahin hikari ikinä, mutta aion kyllä opetella ne aivot vielä tästä huolimatta, koska tunnen itseni tyhmäksi jos en osaa niitä. Aivan sama vaikka sitä aluetta ei enää tarvitse tenttiä, mutta mitäpä jos joku tulevista potilaistani haluaakin keskustella aivoistaan vähän syvällisemmin ja sitten en osaisikaan niistä mitään. Ei olisi kivaa ei.

Siinäpä siis hyvä aloitus itsenäisen työskentelyn viikolle, joka siis alkoi nyt.


Rakkain terveisin:
Pinkkipunttinen neito

TENTTIÄ PUKKAA

Tässä sitten vierähti muutama viikko ohi melko vikkelään. Sinänsä itselläni on mielessä paljonkin aiheita, joista haluan tänne vielä joskus kirjoittaa, mutta jos nyt puhutaan tällä kertaa taas siitä mitä olen viime aikoina tehnyt. Ja älkää pettykö, mitään kovin järisyttävää ei ole tapahtunut...

Olen nimittäin käynyt koulussa. Sitten olen käynyt töissä. Muutaman kerran näin perhettäni ja ystäviäni, mutta muuten olen ollut pääosin nenä kiinni kirjassa (välillä ihan kirjaimellisesti kun olen kesken lukemisen nukahtanut). Ensin vietin reilun viikon kiihkeitä hetkiä anatomian kirjojen kanssa viime maanantaina olleeseen tenttiin asti ja sitten vaihdoin lennosta mikrobiologiaan, jonka vuorostaan tentin nyt torstaina. Totuuden nimissä on sanottava, että jonkun verran tuli nipistettyä unista useampanakin yönä. Tiedän, ei ollenkaan hyvä juttu. 

No miten ne tentit sitten menivät?

Mikrobiologian tentti toteutettiin koulun oppimisympäristössä nettitenttinä ja siitä sain heti nähdä monivalintojen tuloksen. Pääsin läpi. Nyt vain odotan, että opettaja tarkistaa ne muutamat tentissä olleet sanalliset tehtävät, joista toivottavasti tulisi vielä muutama pojo lisää. Mitään kovin huippua arvosanaa tuskin tulen saamaan, mutta nämä ovat kuulemma sellaisia tenttejä, joita joudutaan melko paljon uusimaan, joten ehkä on vain opeteltava hyväksymään vähän alhaisemmatkin arvosanat. Enkä kyllä kuvitellutkaan olevani niin nero, että vähän reilun kahden päivän lukemisella olisin kaiken saanut oikein. Tuo mikrobiologia kun ei aiheenakaan ole mitenkään se kaikista helpoin ja lukiovuosien opeista en todellakaan muista enää yhtään mitään. Aloitin kertaamaan siis ihan perusasioista, solun rakenteesta ja vastaavista. Onneksi nyt taas osaan enemmän.

Anatomian suhteen emme ole vielä saaneet tuloksia. Tentti tehtiin ihan perinteiseen tapaan paperille ja nyt odottelen vain tietoa siitä, kutsuuko uusinta vai ei. Kuulostaa ehkä hieman dramaattiselta, mutta luulen, että sinne uusintaan tällä kertaa tieni vie. Tentti meni mielestäni suurimmaksi osaksi oikein hyvin ja oli sellainen tunne, että vau osaan nämä jutut, MUTTA sitten tultiin hermostoon ja painajaismaiseen aivotehtävään. Oli tietenkin se osa-alue jäänyt vähän vähemmälle lukemiselle enkä sitten osannut vastata koko tehtävään mitään järkevää. Epätoivo, päässä kumisi vain tyhjää. Saan varmaan muuten ihan kohtulliset pisteet, mutta tentti voidaan hylätä jos jotain oleellista osa-aluetta ei ole osannut tarpeeksi hyvin. Ja jotenkin kummasti on sellainen olo, että nuo aivot nyt saattavat olla juurikin sellainen osa-alue...

Onneksi nyt olen lukenut hyvin huolellisesti kaiken sen, minkä vain ehdin. Mahdolliseen uusintaan ei siis tarvitse kuin nopeasti kerrata aiemmin opiskellut alueet ja sitten tietenkin päntätä ne aivot ja niihin liittyvät jutut superhyvin. 

Ja mitä tästä taas opimmekaan? 

Jatkossa se kirja käteen ja materiaalit auki tietokoneelle paljon paljon aikaisemmin, jotta ehtisi vaikka lukea koko tenttialueen ajoissa. Hyvällä tuurilla voisi keritä vaikka kertaamaankin vielä. Tiedä sitten onko ollenkaan mahdollista tällainen, aika hurjalta kyllä tuntuu jo ajatus. Kovin montaa viikkoa ei ole edes seuraavaan tenttiin, joka on paljon peloteltu aseptiikka ja tartuntataudit. Jos vaikka tänään illalla ottaisin sen kirjan kauniisiin kätösiini (yhdellä kädellä sitä ei jaksa kannatella!) ja alkaisin lukea jo nyt. HAH! Realistinen ollakseni, luulen kyllä illan kuluvan jotenkin muuten. Mehut on nimittäin tämän viikon aikana puristettu aika vähiin ja viikonloppuna pitää olla vielä iloisena töissä. 

Ehkä ensi viikolla sitten. (Jotenkin on muuten tutun kuuloinen lause.)

KUUKAUSI

Tänään tulee kuluneeksi tasan kuukausi koulun alkamisesta, aika hurjaa. Kursseja, esseitä ja lukemista alkaa olla jo melkoisesti ja pientä stressiäkin pukkaa.

Olen nyt kuukauden ajan tehnyt opiskelun ohella töitä noin 16-20 tuntia viikossa ja pitää kyllä sanoa, että olen toisinaan ollut hyvin väsynyt. Hirveästi en ole ehtinyt enkä jaksanut tehdä mitään ylimääräistä, asuntokin on melkoisen kaaoksen kourissa. Katsoin, että tämän kuukauden aikana minulla on ollut kaksi sellaista vapaapäivää ettei ole tarvinnut mennä kouluun eikä töihin (ja niiden lisäksi muutama päivä, jolloin olen ollut sairaana). Kaikkina muina päivinä olen siis ollut menossa ja parhaimmillaan (tai pahimmillaan) olen lähtenyt kotoa noin seitsemältä aamulla ja palannut takaisin hieman ennen kymmentä illalla. Asiaa ei tietenkään helpota se, että ensimmäinen tentti on jo muutaman viikon kuluttua, mutta onneksi siinä kohtaa työtahdin pitäisi jo hieman hellittää.

Pientä helpotusta olen saanut myös siitä, että aiempien opintojeni ansiosta hyväksiluetutin muutaman pienen pakollisen kurssin. Eivät ne olleet opintopistearvoltaan yhteensä muuta kuin 3 op, mutta olen sen ansiosta kuitenkin joillekin päiville saanut hieman kevennystä. Tehtäviä on tietenkin tullut hyväksilukujen ansiosta hieman vähemmän, joten olen voinut keskittyä enemmän muihin meneillään oleviin kursseihin.

Mitä muuta sitten olenkaan opiskellut?
Hyvin suuritöisenä kurssina on tosiaan anatomiaa ja fysiologiaa, josta jo aiemmin kirjoittelinkin. Sen lisäksi olen osallistunut orientoivien opintojen kursseille, joita ovat olleet muun muassa tiedonhankinta ja tutkimuksen lukutaito. Voi olla, että olisin nekin saanut hyväksiluettua, mutta totesin niistä olevan hyötyä. Kuluneen kuukauden aikana olen myös aloittanut tutustumisen mikrobiologian ja tartuntatautien maailmaan. Ensi viikolla alkaakin sitten taas uusia kursseja ainakin kliinisen hoitotyön perusteiden muodossa ja pian mukaan tulee myös aseptiikka ja ammatillinen vuorovaikutus.

Tässä kohtaa osaan ihmisen luuston pääpiirteittäin tieteellisillä nimillä, tiedän perusperiaatteet nivelistä, lihaksistosta, kudoksista ja hermostosta. Vielä toki on paljon luettavaa ja tieteellisiä termejä opeteltavana, mutta eteenpäin on selvästi menty ja toivon, että pääsen ensimmäisestä tentistä kunnialla läpi. Infektioiden ehkäisyn suhteen olemme käyneet läpi yleisimpiä tartuntatautilakeja ja tietenkin niitä tauteja sekä mikrobeja ja niiden toimintaa. Tämän aihealueen osalta on vielä paljon luettavaa, sillä tähän asti olen selvästi panostanut enemmän anatomian kurssiin.

Koenkin ehkä juuri lukemisen jaksottamisen ja kurssien välisen priorisoinnin olevan yksi suurimmista haasteistani. Jotenkin sitä ei osaa ihan vielä ymmärtää lähiopetuksessa, että kuinka paljon mikäkin kurssi vaatii todellisuudessa itsenäistä työskentelyä ja kuinka suuri tiiliskivi pitää kotona vielä kaiken päälle lukea ennen koetta.

Mitä sitten muuten tulee opiskelumaailmaan, niin uskon, että nyt taidan jo muistaa suunnilleen kaikkien nimet meidän reilun 30 hengen ryhmästä (josta muuten yksi on ilmeisesti jo tippunut matkasta pois). En ole myöskään viikkoon eksynyt kampuksella, mikä on mielestäni saavutus jo sinänsä kun emme puhu mistään kovin pienestä ja selkeästä alueesta. Niitä eri siipiä ja rakennuksia tosiaan on aika monta ja paiksta A paikkaan B siirtymiseen on hyvä aina varata oma aikansa. Lisäksi olen saanut ennen opintojen alkamista laatimaltani to do -listalta hoidettua kaiken muun paitsi sen kannettavan tietokoneen hankkimisen, johon siis edelleen säästän rahaa. Ihan hyvin siis menee.


Vielä tiivistetty tilannekatsaus:

Opintojen eteneminen: suoritettuna 0/210 op, opiskelua takana 1kk
Tunnelma: hieman väsynyt, mutta edelleen innostunut

KALENTERI

Nyt kun siirryin päätoimiseksi opiskelijaksi, tuli myös ajankohtaiseksi päivittää kalenteriasiat. Kuulun niihin ihmisiin, joille fyysinen kalenteri on elinehto arjessa, muuten mistään ei tule mitään. Puhelimen kalenteriin en osaa oikein luottaa ja jotenkin koen sen käyttämisen hieman hankalaksikin. Asiat pitää voida kirjoittaa omin käsin ylös. Pelkästään töissä käydessäni olen kokenut hyväksi vuosittaisen kalenterin, mutta nyt kun elämä muuttuu hyvin vahvasti koulun mukaan kulkevaksi, paras kalenteri on ehdottomasti lukuvuosikalenteri. Elokuussa aloitinkin sitten oikeanlaisen kalenterin metsästämisen.

Toiveita kalenterin suhteen oli ensinnäkin sen koko, jonka toivon aina olevan noin A5, koska mielestäni sitä pienempään kalenteriin on hankala tehdä merkintöjä. Yhdelle päivälle voi tällä hetkellä tulla hyvinkin monta merkintää ja tila meinaa loppua jo A5 kokoisessakin kalenterissa helposti kesken. Koon lisäksi ehkä rajaavimpana vaatimuksena oli tietenkin ulkonäkö ja tyylikkyys, haluan että kalenteri on itseni näköinen. Lisäksi toivon myös sisällöltä jonkin verran. On aina plussaa, jos päivien sarakkeet ovat vaakasuorassa eikä kalenterin sisään ole ängetty liikaa turhakkeita.

Tällä kertaa mieleisen kalenterin löytäminen osoittautui miltei mahdottomaksi ja olin jo vaipua epätoivoon.  Kaikki sellaiset kalenterit, joita olisin voinut harkita, oli jo myyty joka paikasta loppuun. Joskus olisi kieltämättä helpompaa, jos ei olisi niin tarkka tällaisista asioista, mutta minkäs teet. Lopulta päädyin googlettelemaan hyviä kalentereita ja hakutuloksiin osui sivusto www.personal-planner.com ja sieltä löysin pelastuksen.

Sivustolla pääsee itse luomaan oman kalenterinsa, voisiko parempaa siis enää ollakaan? Kansiin saa itse valita kuvat joko valmiista tarjonnata tai sitten voi ladata omia kuvia. Itse tietenkin latasin oman kuvan. Tekstejä voi muokata jonkin verran ja sisällön asettelun saa päättää itse, kuten myös kalenterin teeman. Myös kalenterin sisältöön pystyy vaikuttamaan ja voi valita mitä kaikkia extroja sinne haluaa sudokuista värityskuviin. Itse skippasin nämä turhakkeet ja valitsin siistiä viivoitettua paperia, jota tiedän kalenterin loppupuolella tarvitsevani. Lisäksi valitisin muutaman tiivistetyn kalenterinäkymän. Kalenterin sai täysin suomenkielisenä versiona nimipäivineen kaikkineen, aloituskuukauden sai itse valita ja hinta jäi postituksineen alle 30 euron. Ei hullumpaa.

Muutaman viikon jälkeen tilauksesta postiluukusta tippui sitten tällainen:

Eikö olekin aika päheä?

Ja ei, en ole hyötynyt tästä postauksesta yhtään mitenkään. Olen vain niin sekopäisen onnellinen siitä, että sain suunnilleen sellaisen kalenterin kuin halusinkin ja siksi tahdon hehkuttaa tätä asiaa. 

AH, ANATOMIAA!

Nyt se on viimein alkanut, nimittäin kauan odotettu ja jännitetty anatomian ja fysiologian kurssi. Ensimmäisten tuntien jälkeen on oikein positiiviset ajatukset koko kurssia kohtaan, vaikka se tuleekin olemaan työläs. Opeteltavaa on niin kovin paljon.

Aloitimme luustosta ja siitä myös jatkamme seuraavilla tunneilla. Opettaja on aivan huippu ja asia kiinnostavaa, joten tunnit menevät todella nopeasti. En malttaisi odottaa sitä, että jonain päivänä osaan tämän kaiken (ainakin toivon mukaan) ja ehkä jopa ymmärrän lääkärikieltä. Yritän todella panostaa tähän kurssiin, koska tällä luodaan vahvaa pohjaa jatkolle. Myöhemmin voi olla vaikeampaa rakentaa uutta tietoa päälle, jos tämä osaaminen ei ole hallussa.

Tässä nyt sitten opettelen luuston osien tieteellisiä nimiä: cranium, columna vertebralis, costa, sternum... Tältä se englantikin varmaan alkuun silloin ala-asteella tuntui, ihan oudolta.

Muuten opiskelun alku on ollut melkoisen löysä ja meillä on anatomian lisäksi ollut vain orientoivia opintoja, jotka eivät luonnollisestikaan ole lainkaan niin mielenkiintoisia. Tuntien vähyyden vuoksi olenkin ehtinyt olla töissä ja käydä vähän järvellä viettämässä aikaa ja uimassa kun alkuviikosta oli lämmintä. Vielä siis ollaan hengissä, kaikissa sielun voimissa ja hyvillä mielin.

Ainiin. Nyt tuli sitten vastaan ehkä pahin huono puoli tässä yksin asumisessa: ei ole palpaatiokaveria lähimaillakaan! Eli jos jollain on uskomaton tarve päästä sörkittäväksi ja tutkittavaksi, niin täällä odottaa silmät kiiluen yksi sairaanhoidon opiskelija, joka haluaa etsiä mm. jokaisen kylkiluusi.

HAALAREISTA

Tampereella koulutieni kulkeneena olen aina mieltänyt opiskelijoiden haalarit erittäin cooliksi asuksi, niitä kun on pienestä pitäen nähnyt melkoisen paljon. Idea käyttää haalareita opiskelijoiden vaatetuksena on äärettömän nerokas: asuna haalari on edullinen, kestävä ja sen alle mahtuu pukemaan vaikka kuinka lämpimiä kerroksia talvipakkasilla. Parasta haalareissa on kuitenkin se, että ne ovat samaan aikaan niin samanlaisia, mutta kuitenkin yksilöllisiä. Haalari päällä kuulut johonkin joukkoon, mutta kuitenkin erotut siitä.

Haalari ei kerro kantajansa varallisuudesta oikeastaan mitään ja se on yksi hienoimmista asioista sen käyttämisessä. Ei ole myynnissä mitään deluxe-mallistoa vaan kaikki ostavat sen saman halvan haalarin koululta (tai siis kaikki halukkaat, pakollinen vaatetushan se ei ole). Haalari tekee opiskelijoista omissa silmissäni aina himpun verran tasa-arvoisempia, sellaisen joukon, jolla on yhteinen tavoite ja joka tukee toinen toistaan oli kuka sitten mistäkin tullut. 

Sen sijaan haalari kertoo paljon muuta. Väristä ja valmiiksi painetuista mainoksista voi erottaa kantajan opiskelupaikan ja -linjan, muun muassa lääkäreillä on kuulemma täälläpäin valkoiset haalarit ja niissä buranan mainos (tämä on tärkeä tieto, joka kerrottiin heti ensimmäisenä päivänä). Jokainen voi valmiina olevien mainosten lisäksi liittää haalariinsa minkälaisia merkkejä ja muita härpäkkeitä nyt sitten vain haluaakaan. Ei ole olemassa kahta samanlaista tuunattua haalaria, vaan jokainen niistä on omanlaisensa ja kertoo kantajastaan paljon. Merkeistä voi nähdä kuinka aktiivisesti haalarin kantaja on osallistunut erilaisiin rientoihin sekä minkälaisista asioista hän pitää. Jos haalari on tyhjänlainen, viihtyy sen omistaja paremmin rauhallisessa kotiympäristössä tai on vain laiska ompelemaan. Haalari kertoo monesti myös käyttäjänsä parisuhdetilanteesta: jos toiseen lahkeeseen on ommeltu eri värinen kaistale, on kyseinen tyyppi hyvin vahvasti varattu sellaiselle henkilölle, jolta lahkeen pala on siihen leikattu.

Mitä tulee omaan suhteeseeni haalareihin, niin minulla on tuolla varastossa yksi kappale laatikossa säilössä. Se on musta ja melko näkymätön opiskelijamassassa. Pienen opiskelupaikkakunnan ja yhden vaihtovuoden saldona siinä on melko vähän riennoista saatuja merkkejä ja muita härpäkkeitä, mutta jotain olen sitten siihen itse ommellut mielenkiintojeni mukaan silloin noin kahdeksan vuotta sitten. Se haalari päällä on kävelty Kouvolan kaduilla, vietetty aikaa parhaassa seurassa, itketty, naurettu ja juhlittu vappua Tampereellakin. Sen piti olla elämäni haalari. 

Siksi olin päättänyt, että nyt en osta uutta haalaria. Mitä tekisinkään toisella kappaleella? Onko minulla enää edes aikaa ja jaksamista osallistua mihinkään rientoihin? Ainahan sitä on jotain tärkeämpää tekemistä kun olen jo tämän ikäinenkin. 

No, päätökseni piti puolitoista päivää, kunnes minut saatiin ylipuhuttua (mikä ryhmäpaine?) ja haalari on nyt laitettu tilaukseen. Sinne meni sitten 25 euroa, jolla söisi opiskelijaravintolassa melkein kahden viikon verran. Sen sijaan sillä rahalla saan nyt haalarin kaupanpäällisenä lisää ryhmähenkeä, hauskoja hetkiä, vähemmän vaatekriisejä ja roppakaupalla ammatti-identiteetin kasvua. Totesin, että kaikki tuo varmasti on sen reilun kaksikymppisen arvoista, eihän siinä lopulta pelkkää vaatetta olla ostamassa. Millainen (tuleva) sairaanhoitaja olisinkaan, jos en voisi ylpeänä kulkea meidän haalarissa!

Se haalari on pinkki, eikä todellakaan huku opiskelijamassaan. Ja niin cool, että luulen elämässä the haalareita voivan olla kaksikin.

ENSIMMÄISET PÄIVÄT

Oli tarkoitus tulla tänne kirjoittelemaan jo maanantai-iltana viimeisestä työvuorosta vanhassa toimenkuvassa, mutta kuten huomasitte, en kirjoitellut. Koko maanantain oli vähän haikea olo töissä, koska siellä työnkuva muuttuu jonkin verran ja vastuu tietyistä asioista siirtyy nyt itseltäni muille. On ollut niin hienoa nähdä ihan konkreettisesti työnsä tuloksia ja paljon tässä ajassa on saatu aikaiseksi. Seuraava jatkakoon kuitenkin nyt tästä, paljon on vielä nimittäin tekemättäkin.

Kirjoittelun sijaan maanantaina lähdin suoraan töistä keskustaan ja päädyin syömään illallista hyvässä seurassa Roastiin. Päälle piti tietenkin syödä vielä yksi pallo Minetin jäätelöä, vaikka ähky olikin jo lähellä. Olisi ollut suorastaan rikollista kävellä sen kojun ohi kun oli niin hieno ilmakin. Parasta oli kuitenkin se, että siinä ystävien kanssa jutellessa jännitys alkavista opinnosita katosi pitkäksi aikaa. Täällä kotona en olisi varmaan muuta tehnytkään kuin sekoillut. Sitten kun lopulta tulin kotiin, olin jo niin väsynyt, että ennen nukkumaan menoa ei enää juuri jaksanut ajatella mitään.

Aamulla levottomasti nukutun yön jälkeen kyllä sitten jännittikin bussissa istuessa, mutta onneksi maanantaina saatu tieto edes yhdestä samalla vuosikursilla olevasta tutusta helpotti. On meinaan ihan eri juttu mennä sinne auditorioon aloittamaan uudet opinnot jonkun tutun kanssa ja jutella niitä näitä kuin tönöttää siellä yksin. Molempia olen nyt kokeillut.

Ensimmäisenä päivänä huomasi kyllä heti, että ollaan nyt vähän eri kokoisessa puljussa kuin missä aiemmat opintoni suoritin. Kun siinä kuunteli kaikenlaisia infoja ja näki tilastoja sekä myöhemmin jutteli muiden kanssa, tulin hyvin kiitolliseksi opiskelupaikastani. Ja tottahan toki olen onnellinen tästä kaikesta ollut koko ajan, mutta nyt se jotenkin konkretisoitui vielä enemmän. Yhtä sisäänpäässyttä kohden niin moni on jäänyt ilman opiskelupaikkaa ja moni nyt aloittaneista oli jo useamman kerran hakenut ennen kuin pääsi sisälle tällä kertaa.

Ryhmät jaettiin jo hyvin alkuvaiheessa ja siitä lähtien oman ryhmän kanssa onkin pääasiassa kuljettu. Harmikseni jouduimme eri ryhmiin M:n kanssa, mutta enköhän silti selviä. Oma ryhmäni vaikuttaa näin muutaman päivän tutustumisen jälkeen mukavalta ja luulen, että saadaan kyllä hyvässä hengessä opinnot suoritettua loppuun asti. Ikäjakauma ryhmässä on alkaen juuri lukiosta päässeistä 19-vuotiaista aina 39-vuotiaaseen asti. Sijoitun siis itse jokseenkin tuohon puoliväliin, vaikka toki suurin osa porukasta on itseäni nuorempia.

Tiistaina lähinnä juostiin kampusta ristiin rastiin ja vähän rupesin jo miettimään, että miksi ihmeessä en laittanut jalkaani lenkkareita ja verkkareita. Auditoriossa istumista kertyi pitkän päivän aikana ehkä muutaman tunnin verran. Samalla kun ravattiin ympäriinsä, sai kuitenkin hoidettua joitakin asioita, joita omallakin To do -listallani oli. Nyt on muun muassa Piraten jäsenyys maksettu koko opiskeluajalle ja orientoiviin harjoitteluihin tarvittava puku laitettu tilaukseen muutaman nimineulan kanssa. Parasta oli kuitenkin saada taas Kelan ateriatuki -kortti. Viime kerralla juuri lukion ilmaisten sapuskojen ääreltä lähteneenä en oikein osannut arvostaa tarpeeksi opiskelijaravintolan edullista ruokaa. Nyt onkin sitten ihan toinen ääni kellossa, on nimittäin aika mahtavaa saada hyvä lounas 2,6 eurolla!

Tämä toinen päivä oli todella paljon kevyempi, ei ollut enää samanlaista kampusmaratoonia kuin aloituspäivänä. Saatiin kaikki käyttäjätunnukset ja käytiin vähän läpi sitä, mistä löytää mitäkin tietoa. Lisäksi saatiin taas useamman tunnin verran ifoa myös muista aiheista, kuten kieliopinnoista, opinto-ohjauksesta, liikuntamahdollisuuksista jne. Nyt voikin sitten illaksi lähteä nollaamaan päätä järven rannalle. Aika tukalaa siellä koulussa kyllä on ollut näin kuumalla ilmalla, vaikka muuten kaikki onkin mennyt hyvin.

VALMISTAUTUMINEN

Eihän kouluun meneminen mitään rakettitiedettä ole (ellei juuri sitä sitten lähde lukemaan, hehheh), mutta vaatii se jonkin verran asioiden hoitamista ja järjestämistä. Kun sain tietää saaneeni opiskelupaikan, laadin itselleni To do -listan, jota sitten lähdin toteuttamaan. Listani oli tässä tapauksessa seuraavanlainen ja jo hoidetut asiat ovat yliviivattuina:


- ota opiskelupaikka vastaan
- hoida asiat liittyen toiminimeen:

• YEL-vakuutuksen lopettaminen 
• muut vakuutusasiat

- henkilökohtaiset vakuutukset
- hoida pankkiasiat
- hae opintotukea
- hae opintolainaa kun opintotukipäätös on tullut
- juttele töiden jatkamisesta esimiehen kanssa
- varmista muutettu työsopimus pienemmille tunneille
- tarkista rokotukset
- lähetä todistuskopiot koululle
- vastaa kyselyyn aiemmista opinnoista
- ilmoittaudu läsnäolevaksi
- tilaa opiskelijakortti 
- hae opiskelijakortti Tamkolta kun se on tullut
- hanki vihkoja ja kansioita yms.
- päivitä opiskelijastatus TKL:lle
- hanki kirjastokortti koulun kirjastoon
- liity Pirateen
- liity Tehyyn ja sairaanhoitajaliittoon
- siirrä työttömyyskassan jäsenyys
- hae opiskelija-asuntoa
- kun työjärjestykset ovat tiedossa, ilmoita töihin milloin olet käytettävissä
- osta omaksi tai lainaa kirjastosta kursseilla tarvittavia kirjoja
- osta asu labroja varten (tähän saadaan koululta vasta paremmat ohjeet)
- osta läppäri

Voi olla, että en edes tähän ihan kaikkea huomannut listata.

Jokusen tovin olen kyllä jo saanut kulumaan näitä hoitaessani, mutta ihan hyvällä mallilla ollaan (jos siis en ole unohtanut mitään, niin kuin pelkään). Pankki- ja vakuutusasiat sain hoidettua varsin helposti, vaikka muutaman konttorikäynnin se vaatikin. Myös rokotukset näyttivät olevan kunnossa (tarkistutin ihan työterveyshoitajalla) eikä siis tarvinnut lähteä mitään piikkejä ottamaan ainakaan heti nyt. Voi olla, että myöhemmin otan vielä rokotuksen B -hepatiittia vastaan, varsinkin jos meinaan jossain kohtaa lähteä ulkomaille.

Hakemuksia on kyllä saanut ihan kiitettävästi täytellä, mutta niiden suhteen saa myös varsin nopeasti yleensä vastauksiakin. Tehyyn ja sairaanhoitajaliittoon päätin liittyä heti, koska koen niihin kuulumisen helpottavan tätä uuden ammatti-identiteetin etsimistä. Muutenkin kyllä suosittelen ammattiliittoihin liittymistä, harvemmin siitä kenellekään haittaa on ja opiskelijan jäsenyys on yleensä joko täysin ilmainen tai muuten todella edullinen. Ja hei, sain vieläpä hienot taittosakset liittymislahjaksi!

Nyt on oikeastaan hoidettavana enää lähinnä sellaiset asiat, jotka vaativat sen, että käyn paikan päällä koululla. Läppärin ostaminen todennäköisesti jää viimeisimmäksi kohdaksi listallani. Ajattelin nimittäin ensin katsoa kuinka paljon vielä tulee kaikkea hankittavaa kun kurssit alkavat ja miten paljon siihen kuluu rahaa. Alustavasti laskin, että jonkin verran kyllä menee riippuen siitä miten kirjoja saa lainaan kirjastosta. Sitten sen jälkeen, jos varaa on, voin haaveeni läppäristä toteuttaa. Elämä muuttuu taas niin paljon liikkuvammaksi, että kannettava tietokone olisi todella hyödyllinen, mutta tarvittaessa tällä pöytäkoneellakin varmasti pärjää.

Sen verran oli myös fiilisteltävä konkreettisesti, että kävin ostamassa joitan vihkoja ja kansioita jo valmiiksi ensimmäisille kursseille (vaikka en tosiaan edes vielä tiedä mihin ryhmään kuulun ja millä kursseilla aloitan). Sain lisäksi sopivaan hintaan ostettua lähipiiristä anatomian ja fysiologian kirjan ja toisen sellaisen sain hyvältä ystävältä opiskeluiden ajaksi lainaan Atlas of Human Anatomy -kirjan kanssa. Vähän olen jo tiiliskiviä kirjoja vilkuillut, mutta olen koittanut malttaa mieleni, koska luulenpa että varsin pian saan tehdä niiden kanssa hyvinkin läheistä tuttavuutta...

Saatan olla ehkä hitusen liian innostunut, mutta eipä sillä väliä. Tämä on nimittäin yksi parhaimmista tunteista, mitä on olemassa!

MIKSI SAIRAANHOITAJAKSI?

Olen aikaisemmalta koulutukseltani muotoilija AMK ja olen tässä viime aikoina kuullut useammankin kerran seuraavan kysymyksen: Miksi ihmeessä haluat sairaanhoitajaksi?

Onneksi suurimmaksi osaksi ihmiset ovat olleet aidosti iloisia puolestani kun tämän uuden suunnan elämässäni olen ottanut puheeksi, mutta ihmettelijöitäkin on riittänyt ihan tarpeeksi. Miksi lähteä uudelleen opiskelemaan kun on olemassa jo yksi tutkinto ja töitäkin? Miksi vaihtaa alalle, jossa moni väsyy ja sitten lähtee siihen suntaan, josta minulla nyt tuo koulutus jo on?

Ajattelinkin nyt avata hieman niitä aivoituksia, jotka ovat valintani takana. (Siitä huolimatta, että tästä tekstistä on tulossa pitkä.)

Ensimmäinen ajatus uusista opinnoista on hiipinyt mieleeni jo muutama vuosi sitten, eli ei kauaakaan sen jälkeen kun olin muotoilijan tutkintoni suorittanut loppuun. Syy on hyvin yksinkertainen: työllisyystilanne. Kun vuonna 2007 suoraan lukiosta päässeenä aloitin suunnittelualan opinnot, työllisyystilanne oli sellainen, että saattoi olettaa vielä jonkin oman alan työpaikan saavansa kohtuullisella palkalla. Sitten seuraavana vuonna alkoi tulla huonoja uutisia ja niitä on siitä asti tullut vain entistä enemmän. Ei meidän vuosikurssilta monikaan pysty tällä hetkellä suunnittelutöillä itseään elättämään, töitä vain ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi.
Koen olevani suhteellisen onnekas, koska viihdyn tämän hetkisessä työssäni hyvin, pystyn hyödyntämään koulutustani ja saan työstä jopa jonkinlaista nautintoa (kuinka kierolta se sitten kuulostaakaan). En kuitenkaan voi valehdella itselleni: tämä ei ole se työnkuva, jota varten kouluttauduin. Tämä riittää nyt, mutta ei ehkä enää kahden vuoden kuluttua. Mitä sitten teen jos taloustilanne ei ole lähtenyt parempaan suuntaan? Ja vaikka saisinkin täysin koulutustani vastaavaa työtä, riittäisikö sekään enää?

Totesin sitten viime syksynä, että nyt on juuri sopiva aika lähteä opiskelemaan.

Ennen kuin lopulta valitsin hoitoalan, mietin hyvin vakavissani ensin kondiittori-leipurin tutkintoa (kaikki minut tuntevat tietävät kyllä miksi) ja sen jälkeen muun muassa liiketalouden opintoja. Viimeiseksi mainitut olisivatkin varmaan olleet kaikin puolin järkevimmät tämän hetkisen tilanteeni kannalta, mutta lopulta totesin etteivät ne opinnot ja niiden kautta avautuva ura oikein ole oma juttuni. Miksi opiskella jotain, mikä ei innosta?

Sitten yhtenä päivänä muistin erään jo joitain vuosia sitten olleen kampaajakäynnin. Silloin vähän aikaa juteltuamme kampaaja kysyi olenko hoitoalalla, koska hänen mielestään vaikutin sellaiselta ihmiseltä, joka voisi olla. Ajatus ei tuntunut oudolta vaan hetken mietin, että niin voisin ehkä ollakin. Tapahtuma palasi mieleeni ja mitä enemmän hoitoalaa uravaihtoehtona mietin, sitä oikeammalta se alkoi tuntua.
Kun olin jonkin verran tutkinut faktoja hoitoalaan liittyen ja kiinnostunut siitä entistä enemmän, varovasti kerroin ystävilleni aikeistani. Kertominen kieltämättä jännitti aika paljon, mutta onneksi sain sitä kautta kannustusta ja vahvistusta ajatuksilleni. Sen jälkeen ei mennyt kauaa kun päätin hakea kouluun kevään 2015 yhteishaussa.

No mikä tässä nyt sitten niin kovasti kiehtoo?

Tiedän, että työ on niin fyysisesti kuin henkisestikin raskasta, tulen näkemään ällöjä juttuja ja kohtaamaan myös kuolemaa. Tulen vaihtamaan paskavaippoja ja hyvin todennäköisesti tekemään kolmivuorotyötä. Silti haluan tälle alalle, koska se on niin paljon muutakin.

Hoitotyö on ihmisläheistä, äärettömän arvokasta ja tärkeää. Aina on ollut ja tulee olemaan hoitoa tarvitsevia ihmisiä ja miksipä en olisi juuri se henkilö, joka heitä on auttamassa ja tukemassa. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että miksi ylipäätään koskaan olen mitään muuta ajatellutkaan, vaikka totuuden nimissä tuskin olisin tähän ollut henkisesti valmis juuri valkolakin päähän painaneena (ja nyt puhun nimenomaan vain itsestäni, moni muu varmasti on ihan valmis silloin).
Sairaanhoitajan työ on vastuullista ja haastavaa, itseään voi kehittää loputtomiin ja erilaisia uravaihtoehtoja on lukuisia. Kaikki alaan liittyvät osa-alueet kiinnostavat ja tämä todella tuntuu omalta jutultani. Koen olevani tähän työhön soveltuva (niin ne testitkin väittivät) ja toivon, että ahkeran opiskelurupeaman päätteeksi valmistun hyväksi ja ammattitaitoiseksi sairaanhoitajaksi. Sellaiseksi, jota kiinnostaa edelleen kehittyä ja joka tekee parhaansa joka päivä.

Kukaan tuskin on sitä mieltä, että sairaanhoitajan työ on turhaa. Eikö siinä pitäisi olla jo perustelua riittämiin?

VIIKKO

Nyt on enää viikko siihen, että astun uuteen maailmaan. Uusi koulu, uudet opinnot, uudet tavat ja uudet ihmiset. Onneksi jotain vanhaa ja tuttuakin sentään on vielä senkin jälkeen elämässä, toisin kuin viime kerralla kun aloitin ensimmäisen kerran opiskelut korkeakouluasteella. Nyt ei tarvitse muuttaa uuteen kaupunkiin, saan jäädä tänne kotikaupunkiini, jossa olen suurimman osan elämästäni elellyt. Jatkan myös samassa työpaikassa, jossa nyt olen reilun puolitoista vuotta porskuttanut. Toimenkuva tulee kylläkin jo ihan käytännön syistä muuttumaan ja luonnollisesti tulen ensi viikosta alkaen hieman harvemmin vuoroja tekemään. Mutta kuinka ihanaa onkaan kun kaikki tavat, termit ja ihmiset ovat jo niin tuttuja! Se tästä puuttuisikin, että pitäisi vielä uuden työpaikan tapoja opetella ja jännittää.

Koulun penkille palaaminen nimittäin jännittää itsessään ihan tarpeeksi enkä kaipaa tähän enää mitään muuta pakkaa sekoittamaan. Ensi viikosta alkaen opiskelu on kaikista tärkeintä (no joo, on myös terveys ja läheiset ja niin edelleen, mutta näin niin kuin muuten), se on tärkeämpää kuin koskaan aikaisemmin ja siitä varmasti tulen jossain kohtaa kirjoittamaan enemmänkin. Jännittää kovasti, kuinka saan itseni taas ohjelmoitua opiskelurytmiin ja miten opiskelutekniikat palautuvat mieleen käytännön tasolla. Oppiikohan sitä enää mitään näiden muutamien töissä vietettyjen vuosien jälkeen?

Jännitän niin montaa muutakin asiaa. Millainen on oma aloittava ryhmäni? Olenko kaikista vanhin siellä, sopeudunko juuri lukiosta päässeiden joukkoon? Löydänkö oikeisiin paikkoihin kampuksella? Olenko nyt varmasti hoitanut kaiken tarvittavan koulun alkuun liittyen? Kuinka saan soviteltua työvuorot opiskelun oheen? Jaksanko? Ja niin edelleen.

Kaipa se helpottaa kun vain alkuun ensin pääsee.

TULEVA SAIRAANHOITAJA

Blogeihin on ensimmäiseksi tekstiksi yleensä tapana kirjoittaa taustaa siitä, miksi blogia ylipäätään lähdetään kirjoittamaan. En tee poikkeusta.

Olen opiskellut itselleni jo aiemmin yhden tutkinnon ammattikorkeakoulussa. Olen siis muuttanut vieraaseen kaupunkiin opintojen perässä, ollut opiskelijavaihdossa, valmistunut, rakastunut, mennyt töihin, muuttanut yhteen asumaan, vaihtanut työpaikkaa, elellyt tavallista elämää, eronnut ja muuttanut taas yksin asumaan. Näin pähkinänkuoreen tungettuna tapahtumat viimeiseltä kahdeksalta vuodelta.

Kulunut vuosi on pakottanut miettimään elämää vähän enemmänkin ja ennen kaikkea sitä, olenko siihen tyytyväinen. Erinäisten syiden ja seurausten kautta totesin, että jotain pitänee tehdä. Niinpä päätin ryhtyä alanvaihtajaksi ja laitoin  hakemuksen tämän kevään korkeakoulujen yhteishaussa tavoitteena päästä opiskelemaan hoitoalaa.
Kävin pääsykokeissa ja heinäkuun ensimmäisenä päivänä tuli sitten tieto, että olen saanut opiskelupaikan Tampereen ammattikorkeakoulusta ja minusta on tuleva sairaanhoitaja. Tavoitteena on siis hoitaa opinnot kunnialla aikataulussa loppuun ja valmistua sairaanhoitajaksi vuosimallia 2018. Siitä matkasta mutkineen tämä blogi tulee kertomaan.

Tulen kirjoittamaan tänne opinnoista, elämästä opiskelun aikana, uuden ammatti-identiteetin luomisesta, tunteistani ja ajatuksistani sekä kaikesta muusta mahdollisesta, josta jostain syystä tai toisesta haluan tänne kirjoittaa.
Tämä blogi on ensisijaisesti itseäni varten, jotta myöhemmin tästä opiskeluajasta jäisi muistiin vähän enemmän kuin vain tuskastunut ajatus suuresta työmäärästä. Kaikki kirjoitetut asiat tulevat siis olemaan minun henkilökohtaisia, subjektiivisia kokemuksia ja ajatuksia ellen muuta tekstissä mainitse. Tästä huolimatta olen iloinen, jos joku muukin tätä lukee, kommentoi ja ehkä saa johonkin jopa jotain apua. Itselleni toisten kirjoittamat blogit tämän alan opiskelusta olivat nimittäin suuressa osassa sitä, että tähän olen nyt päätynyt.