Tämä kevätlukukausi on ollut samaan aikaan sekä raskas että antoisa. Joinain hetkinä olen itkenyt uupumuksesta, mutta samalla olen kuitenkin ollut myös niin kovin innostunut. Reilussa kahdessa kuukaudessa olemme käyneet läpi säännöllisen raskausajan ja säännöllisen synnytyksen teorian, imetysohjaajakoulutuksen, vastasyntyneen hoitoa, seksuaaliterveyttä sekä lisää anatomiaa ja fysiologiaa. Todennäköisesti vielä unohdin mainita jotain. Lisäksi opinnäytetyötä on tässä kaiken ohella pitänyt työstää. Ajankäytön ongelmia ei ole erityisemmin ollut, koko ajan on työn alla ollut jokin seminaariesitys, essee tai muu tehtävä, tai sitten nenä on ollut kiinni kirjassa. Koululla on simuloidusti elvytetty vastasyntynyttä, hoidettu synnyttäneitä, autettu vauvoja syntymään ja ommeltu episiotomiaompeleita siankieleen. Tahti on ollut siis erittäin tiukka ja näin jälkeenpäin ihmettelen, miten ylipäätään olen kaikesta tuosta onnistunut selviämään vieläpä varsin hyvin arvosanoin.
Maaliskuussa pääsin lopulta yhdessä seitsemän opiskelukaverini kanssa aloittamaan viiden viikon VOO-harjoittelun lapsivuodeosastolla. VOO= vastuuta ottamalla opit ja tästä puhutaan myös sairaalalla opiskelijamoduulina. Käytännössä meitä oli siis kahdeksan opiskelijaa, joista aina neljä oli aamuvuorossa ja neljä illassa. Yhden vuoron ajan kaikille opiskelijoille oli vain yksi ohjaaja ja potilaita hoidettiin pareittain mahdollisimman itsenäisesti. Yhden vuoron aikana yhdellä parilla oli hoidettavanaan noin 1-3 perhettä. Ohjaajalle tuli informoida mitä oli oman vuoronsa aikana parin kanssa suunnitellut tekevänsä, miksi ja miten, sekä ilmoittaa aina mitä milloinkin oli menossa tekemään. Kysyä sai aina, mutta valmiita vastauksia ei meille monestikaan annettu, vaan asiat tuli itse selvittää ja miettiä miten olisi hyvä toimia.
Onneksi lapsivuodeosasto on itselleni kovin mieluisa paikka ja sen toiminta oli jossain määrin tullut tutuksi jo syksyltä. En nimittäin kovin innoissani henkilökohtaisesti tästä moduuliharjoittelusta ollut ja jakson loputtua sekä minä että jaksolla olleet ohjaajat olivat sitä mieltä, että olisin saanut todella paljon enemmän tavallisesta harjoittelusta, jossa yksi opiskelija on yhden ohjaajan kanssa vuorossa. Siitäkin huolimatta harjoittelu meni erittäin hyvin osaltani, sain aivan ihanaa palautetta sekä varmuutta kätilötyöhön. Meillä oli myös todella loistava porukka, ohjaajat olivat kaikki todella hyviä ja mukavia ja omien opiskelijakavereiden osaamisesta sai ammennettua yllättävän paljon. Erityisen hienoja kokemuksia ja onnistumisia sain imetysohjauksesta ja ylipäätään ohjaustilanteista (vauvanhoito, äidin itsehoito yms.). Sen lisäksi sain paljon kiitosta siitä, kuinka kohtaan perheet. Parhaita hetkiä olivatkin ne, kun perhe kotiutuessaan tuli vielä erikseen kiittämään ja saattoi vielä kysyä, että saako ennen lähtöä halata.
Jakson aikana sain myös täyteen EU:n direktiivien kätilöopiskelijoilta vaatimat 100 synnyttäneen ja 100 vastasyntyneen hoitoa. Niitä siis merkitään käätilöopiskelijoiden harjoittelun työkirjaan, jossa on jos jonkinlaista taulukkoa ja jotka lähes kaikki tulisi siis saada opintojen aikana täytettyä. Ilman 100 äidin ja 100 vauvan hoitotyötä ei voi valmistua kätilöksi. Paljon olen siis jo nähnyt pieniä varpaita ja sormia, synnytyksestä kipeitä äitejä ja perheiden ensihetkiä uudella kokoonpanolla. On etuoikeus olla mukana sellaisissa hetkissä ja ehkä tulevaisuudessa satasia tulee lisää ja tuhannetkin paukkuvat. Luojan kiitos, niitä ei onneksi tarvitse enää silloin tilastoida, vaan saa vain nauttita itse tekemisestä.
Toki lapsivuodeosastolla näkee myös paljon kaikenlaisia muitakin tilanteita kuin vain onnellisia perheitä, joilla kaikki menee eteenpäin kuin oppikirjassa. Välillä käydään kovaakin taistoa siitä, että vauvan vointi pysyy hyvänä, eikä häntä tarvitsisi siirtää lastenosastolle esimerkiksi matalien verensokereiden tai kellastumisen vuoksi. Välillä perheet tarvitsevat tukea, kun heidän pieni aarteensa joutuu käymään läpi useampia tutkimuksia. Osa äideistä tulee myös osastolle ilman vauvaa, koska pieni on saattanut joutua lastenosastolle tai teholle suoraan synnytyssalista. Joskus apua joudutaan pyytämään myös sosiaalityöntekijältä tai psykiatrilta. Lisäksi äitien vointi voi romahtaa synnytyksen jälkeen dramaattisesti. Vessareissulla pyörrytään ja verenvuodon vuoksi voidaan vielä joutua leikkaussalliin, jo pelkkiä punasolutiputuksia meni jakson aikana useampia. Tunteita ja tilanteita mahtuu lapsivuodeosastolle siis paljon ja ehkä se siksi on myös niin kiehtova paikka työskennellä.
Kaiken kätilötyön tiedon ja taidon lisäksi harjoitteluiden aikana oppii myös vastaamaan ja puhumaan perheille erittäin diplomaattisesti ja sanat tarkasti valiten. Lisäksi pokka ja taito näytellä kehittyy kummasti. Olemuksen on pysyttävä rauhallisena ja ilmeen peruslukemilla siinä hetkessä kun huomaat, että vauvan tai äidin vointi on romahtanut. Paniikkia ei kukaan niihin tilanteisiin halua. Onneksi sentään ilon ja liikutuksen saa näyttää vapaasti ja muutenkin töitä tehdään paljon omalla persoonalla.
Tällä hetkellä vaikutankin sitten jo synnytyssalin puolella. Se on kuitenkin sen verran iso asia, että se vaatinee aivan oman kirjoituksensa. Siitä siis toisella kertaa.
