Elämässäni mittaan aikaa tällä hetkellä lähinnä palautus- ja tenttipäivien mukaan, esimerkiksi joululoma alkaa sitten neljän tentin ja noin kymmenen kohdan tehtävälistan jälkeen. Kalenterin mukaan se on joskus joulukuun puolivälin tienoilla, mutta itselleni on vain tärkeää se, mitä tehtäviä minäkin iltana kuuluu tehdä ja mitä kirjaa milloinkin lukea. Aina ei edes ehdi kaikkea, mitä pitäisi ja asioita joutuu laittamaan aika rankastikin tärkeysjärjestykseen. Esimerkiksi viime viikolla oli valittava, että mihin sillä viikolla olleista kolmesta tentistä jätän lukematta, koska yhden illan tarvitsin tehtäville, jotka oli palautettava nyt viime viikonloppuna. Viikonloppunahan olin siis itse töissä ja sattui siihen ihan normaaliin elämään kuuluvia menojakin muutama. Nyt sitä tietenkin miettii, että miksi en aloittanut lukemaan aikaisemmin, mutta niin, silloin luin siihen edelliseen tenttiin ja tein aikaisempia tehtäviä.
Koskaan aikaisemmin töissä käyminen ei ole tuntunut millään tavoin hankaloittavan opiskelua, mutta tämän viimeisen kuukauden aikana on ensimmäistä kertaa näin ollut. Teen keskimäärin kaksi työvuoroa viikossa ja viime viikkojen aikana olisin todella tarvinnut ne kaikki tunnit opiskeluun, jos olisin halunnut selvitä kaikesta. Useamman kerran olen nukahtanut kesken lukemisen ja valot päällä herätäkseni sitten keskellä yötä ne sammuttamaan ja vaihtamaan pään alle kirjan sijasta tyynyn. Lisäksi ensimmäistä kertaa elämässäni katson tyynen rauhallisesti sitä kauniin symmetristä nollaa opintosuoritusotteessa ja ilmoittaudun seuraavaan uusintaan. Eikä edes harmita. En vain enää paljoa mitään enempää olisi voinut tehdä, sillä vuorokaudessa ei ole tarpeeksi tunteja valveillaoloaikana. Ainahan sitä toki voi omaa ajankäyttöään tehostaa, mutta liikunnasta ja sosiaalisesta elämästäni en ajatellut ihan kokonaan luopua. Ja hei, oma yksi hylätty tenttini on aika vähän verrattuna muiden viiteen usinnassa olevaan tenttiin, että sinällään olen jopa aika ylpeä itsestäni. Ja eipä tässä oikeastaan edes ole aikaakaan murehtia, koska seuraavaan tenttiin on alettava lukemaan heti, tai oikeastaan mieluummin jo eilen, koska se on jo ensi keskiviikkona.
Mutta vaikka tämä elämäni onkin tällä hetkellä aikamoinen hullunmylly, olen siitä äärettömän kiitollinen. Olen niin tyytyväinen kaikkeen, mitä elämässäni juuri tällä hetkellä on. Juuri nyt en kaipaa mitään muuta (kuin ehkä toisinaan pidempiä yöunia ja muutamaa kokonaan vapaata päivää), sillä tämä kaiken keskelle mahtuu niin hienoja hetkiä. Muun muassa marraskuun alussa juhlimme 200-vuotiasta kätilökoulutusta. Oli aika hienoa olla kuuntelemassa puheita auditoriossa, joka oli aivan täynnä kaikenikäisiä kätilöitä ja kätilöopiskelijoita. Olimme ryhmämme kanssa järjestämässä juhlaa ja vaikka siinä ylimääräistä työtä olikin, niin olihan se kaiken vaivan arvoista (ja sen lisäksi vielä saamme opintopisteitä hankeopintoihin).
Olemme myös päässeet uudemman kerran tekemään taitokeskukselle simulaatioita, tällä kertaa lastenhoitotyön parissa. Välillä opintojen lomassa on edelleen saatu hillittömiä nauruhepuleita ja muutamaan kertaan on myös itketty liikutuksesta. Myös työharjoittelupaikat ensi keväälle sain varattua, mutta niistä teen sitten ihan oman kirjoituksensa toisella kertaa.
Entä muistatteko kun tässä kirjoituksessani arvelin saaneeni uuden ystävän? Niin todellakin tapahtui ja meistä on tämän reilun kolmen kuluneen kuukauden aikana tullut jo todella läheisiä. Lisäksi täytin taas vuosia ja siinä kahvitellessa ja kakkua mutustaessa tunsin suurta kiitollisuutta ja onnea niistä kaikista ihmisistä, sekä vanhemmista että uudemmista ystävistä, joita olen elämäni varella itselleni saanut.
Kaiken kaikkiaan tämä on hienoa ja ainutlaatuista aikaa elämässä ja itse olen tämän kaiken valinnut. Tämä on ihan oma, rakas hullunmyllyni.
