Maltanpa viimein tännekin kynäillä jotakin. Tämä helmikuu on ollut kyllä melkoinen, etten sanoisi. Alkukuukaudesta tein heti kaksi tenttiä, lääketieteen perusteet sekä epidemiologian. Samalla pakkailin elämääni muuttolatikoihin ja nyt on viimein kaikki tavarat siirretty uuteen kotiin ja sekä vanha että uusi asunto siivottu huolellisesti. Samalla olen seuraillut elämän suuria suruja ja iloja, joita lähipiirissä on tapahtunut. Tunteita on ollut laidasta laitaan, on itketty ja naurettu ja välillä on ollut hieman yksinäistäkin. Jotenkin kuitenkin ihan erilailla taas arvostan niitä ihmisiä, joita lähelleni olen haalinut tavalla tai toisella. Olen todella onnekas.
Tähän asti olen edelleen jotenkin päässyt kaikista tenteistä läpi. Siitä lääkehoidosta, jonka tuloksia odottelin vielä tammikuussa, sain lopulta kolmosen. Huonommin sitten suoriuduin lääketieteen perusteista, josta heikon valmistautumisen seuraksena sain vain kakkosen. Luokalta kukaan ei päässyt vitoseen ja vain yksi sai nelosen, mutta olisi se silti paremminkin voinut mennä. Onneksi samaan kurssikokonaisuuteen kuuluu se epidemiologia ja vielä tenttimätön näytteenoton perusteet, joiden arvosanat vaikuttavat siihen mitä todistukseen lopulta tulee. Epidemiologiaan tsemppasin ja siitä sain onneksi sitten nelosen, eli kurssin keskiarvo on tällä hetkellä kolmonen. Näytteenoton perusteet tehdään kotitenttinä, joka on meillä lajissaan ensimmäinen. Jännä nähdä miten se sitten lopulta menee kun asiaan jaksan tarttua (voimme siis itse valita päivän, jona tentin kotona teemme).
Yllä mainittujen kurssien lisäksi meillä on ollut kahden kurssin verran kliinisen hoitotyön perusteiden teoriaa ja myös ensiapua olemme opiskelleet. Käytännön harjoittelua on ollut näytteenoton sekä ensiavun tiimoilta. Ollaan taas muun muassa pistelty toisiamme sormenpäihin (mitattiin hemoglobiinia) ja kerätty useamman putken verran laskimoverinäytteitä. Omalla kohdallani sain pitää vereni, koska jo tunnetusti melkoisen hankalat verisuoneni eivät oikein ensikertalaisille antautuneet. Lopulta rempseä savolainen opettajamme tarjoutui hyvine näytteenottosuonineen sijaiskärsijäksi meistä muutamalle. Sanon vain, että kyllä verisuonissa on eroja.
Ensiavussa on tehty sidoksia ja käännelty kavereita kylkiasentoihin sekä elvytelty Anne-nukkeja. Elvytyksestä piti myös antaa kahden minuutin näyttö niin, että Anne-nuken mittarin mukaan oikein menneitä puhalluksia ja painalluksia tuli olla sinä aikana vähintään 85% kaikista. Pääsin läpi heti ensiyrittämällä ja ylipäätään koko meidän ryhmällä meni todella hienosti. Eilen meillä oli vielä näyteltyihin tilanteisiin perustunut näyttö, jossa pienissä ryhmissä lavastimme toisillemme erilaisia onnettomuuksia ja niissä piti sitten antaa oikeanlainen hätäensiapu. Jos olisi toiminut väärin ja/tai jotenkin aihetuttanut jonkun uhrin kuoleman, näytön olisi joutunut uusimaan. Haavat ja mustelmat ynnä muut maalailtiin ihoväreillä ja tekoverellä ja sitten hypättiin tilanteisiin. Oli mökillä sattunutta sähköonnettomuutta, kotibiletapaturmia ja auto-onnettomuus. Elvyteltiin elottomia, käänneltiin tajuttomia kylkiasentoihin, sidottiin haavoja ja niin edelleen. Oli ihan hauskaa, vaikka todellisuudessa se ei koskaan sitä tule olemaan. Ja tietenkin päästiin koko porukka läpi.
Ensi viikolla meitä odottaa ensiavun teoriakoe sekä kaksi kliinisen hoitotyön perusteiden tenttiä. Sen lisäksi suoritan vielä sen syksyltä jääneen lääkekaapin orientoivan harjoittelun ja sen kurssin taitokokeen. Sitten alkaakin "hiihtoloma", jonka tulen viettämään kokonaan töissä. Ja kaiken mahdollisen muun homman lisäksi meillä on tietenkin ollut tässä muutama esitelmä, esseitä ja jokunen pienempikin tehtävä tehtävänä.
Huh helmikuuta siis.
