ROIHAHDUS

Ajattelin nyt viimein kertoa ensimmäisestä harjoittelujaksostani synnytyssalissa. Suoritin jakson jo huhtikuussa ja se oli neljän viikon mittainen. Meidän tulee tehdä työharjoittelua synnytyssalissa yhteensä 14 viikkoa ja seuraavat neljä suoritankin nyt juuri ennen joulua. En malttaisi odottaa, että pääsen synnytyssaliin uudelleen, sillä jos lapsivuodeosastolla sytyin liekkeihin, niin synnytyssalissa suorastaan roihahti. 

Synnytyssalissa jännitystä tuo se, että oikeastaan koskaan ei voi ennalta tietää mitä missäkin vuorossa tulee tapahtumaan. Ensin kaikki salit saattavat olla tyhjillään, mutta hetkessä tilanne voi muuttua täysin. Synnytys voi kestää yli vuoronvaihdon tai sitten se voi tapahtua hyvin nopeastikin.

Aivan ensimmäisenä päivänäni iltavuorossa synnytyssalissa oli hiljaista ja meitä opiskelijoita useampia paikalla. Sovimme missä jäjestyksessä kukakin saisi synnyttäjän hoitaakseen. Muutama synnyttäjä tuli, mutta itse olin vielä jonossa ja aika mateli. Kävin ajankulukseni tutustumassa tyhjien synnytyssalien varusteisiin ja harjoittelin poikkipöydän tekemistä sängyillä. Yhdessä välissä pääsin katsomaan imukuppisynnytystä, sillä ohjaajani oli siinä avustavana kätilönä. Seisoin nätisti seinän vierellä, mutta olihan se mielenkiintoista katsottavaa ja ajattelin, että ihan hyvä saldo sekin ensimmäiselle päivälle.

Avustavan kätilön töissä ei kuitenkaan kauaa mennyt ja vuoroa oli vielä jäljellä, joskin olimme jo edenneet ohjaajani kanssa ensimmäiseksi jonossa. Synnyttäjiä ei kuitenkaan kuulunut, mutta itselleni tuli tunne, että voisin vielä harjoitella sänkyjen säätämistä lisää ja niin onneksi myöskin tein. Kun vuoron viimeinen puolituntinen käynnistyi, tuli puhelu, että hississä on matkalla ponnistava äiti, jonka vauva on perätilassa. Siinäpä sitten juuri harjoitellut taidot tulivat heti käyttöön, kun poikkipöytä piti saada hetkessä valmiiksi. Pian sali oli täynnä ihmisiä ja lääkäri tuli juosten hoitamaan perätilasynnytyksen. Vauva oli syntynyt ennen vuoroni loppua ja pääsi hyvävointisena äitinsä rinnalle. Melkoinen aloitus siis, aika harvalle varmaan osuu ensimmäiseen harjoiteelupäivään sekä imukuppi- että perätilasynnytys. Sain lisäksi kiitosta nopeasta toiminnastani sängyn kanssa. :D

Toisena harjoittelupäivänäni pääsinkin sitten itse tositoimiin, kun saimme jo hyvissä ajoin vuoroa ohjaajani kanssa hoitaaksemme yhden synnytyksen. Jännitti todella paljon, mutta onneksi ohjaaja oli hyvin tukena. Olin osan ajasta yksin salissa seuraamassa tilanteen edistymistä. Se tuntui hurjalta, mutta samalla huomasin, että vaikka paljon onkin vielä opittavaa, niin paljon myöskin jo osaan kaikenlaista. Ponnistusvaiheessa ohjaaja oli koko ajan läsnä, mutta sain itse ottaa vauvan vastaan niin, että hän vain piti käsiään omien käsieni yllä ja tarvittaessa sitten auttoi. Synnytys sujui hyvin ja syntyi kaunis, terve tyttölapsi. Hän oli ensimmäinen sekä minulle että vanhemmilleen. Sain hoitaa perhettä ihan loppuun asti ja saatoin heidät vielä osastolle ennen oman vuoron loppua. Kiitimme toisiamme molemmin puolin.

Synnytystä hoitaessa ei juuri ehtinyt liikuttua, mutta sen jälkeen kyllä. Olin todella onnellinen lähtiessäni kotiin. Kävin hakemassa itselleni ja puolisolleni ruokaa, koska oli pienen juhlistamisen aika. Olin jo monta kuukautta säästänyt tiettyä skumppapulloa tätä hetkeä varten ja kotona odotti myös kymmenviikkoinen koiranpentumme. Lopulta asiat menivät kuitenkin niin, että kaiken lopputulemana asun tällä hetkellä kahdestaan kohta kahdeksankuisen koirani kanssa uudessa paikassa ja se skumppapullo on edelleen avaamatta. Juuri tuona iltana puolisoni nimittäin päätti sitten lähteä, eikä sen koommin tullut takaisin. (Tämä on toki nyt tässä hyvin lyhyesti ja mustavalkoisesti kerrottu.)

En täällä kovin paljoa ole yksityiselmääni kuin lyhyesti avannut, mutta tämä oli hyvin oleellinen tapahtuma oman ammatillisen kasvuni suhteen. Toki tapahtunut selittää myös sen, miksi tänne ei ole hetkeen kirjoituksia tullut, mutta ennen kaikkea se sai oman roihuni tätä ammattia kohtaan palamaan entistä voimakkaammin ja siksi siitä halusin myös kertoa. Itselleni ei nimittäin tullut mieleenkään, että olisin jäänyt pois seuraavan päivän harjoitteluvuorosta, vaikka yö meni itkiessä ja aamu asioita järjestäessä. Onneksi oli iltavuoro, jossa lopulta olin aivan normaalisti ja täysin ammatillisesti hoitamassa taas uutta synnytystä. Uppouduin työhön täysin ja unohdin aika pitkäksi aikaa kaiken muun. Tulin taas niin onnelliseksi syntymästä ja onnistuneesti hoidetusta synnytyksestä, että vaikka alle vuorokausi sitten kaikki oli romahtanut, niin silti hymyilin aidosti ja tuntui, että ei sillä yhdellä ihmisellä tämän kaiken rinnalla ole oikeastaan yhtään mitään väliä.

Sitä tunnetta, kun omin käsin auttaa vauvan maailmaan, on vaikeaa kuvailla sanoin. Se on jotenkin niin ainutlaatuista ja kaunista. Harjoittelun saldona oli lopulta 15 omien käsieni kautta syntynyttä lasta, kymmenen tyttöä ja viisi poikaa. Sen lisäksi sain olla mukana useammassa avautumisvaiheessa sekä yhdessä keisarileikkauksessa. Sain leikata muutamaan kertaan episiotomian, ommella tikkejä useammankin kerran ja lisäksi joka kerta sain hoitaa jälkeiset sekä katsoa vauvan. Sainpa yhdet veretkin päälleni, kun hiukan varomattomasti painoin kohtua synnytyksen jälkeen. Voitte olla varmoja, että en samaa mokaa tee enää uudelleen...
Kaiken kaikkiaan itseluottamukseni kasvoi todella paljon ja sain vielä harjoittelun loppuun oikein hyvän arvioinnin.

Tällä hetkellä teen toisiksi viimeistä harjoitteluviikkoani äitiys- ja lastenneuvolassa ja sen jälkeen olisi tarkoitus viettää koululla muutaman viikon verran aikaa teorian parissa. Kaksi tenttiäkin olisi tässä nyt samaan aikaan tehtävänä ja töissäkin olen käynyt. On ollut muutenkin aika kiireistä ja elämässä on tapahtunut paljon kaikenlaista. Kirjoittelen tänne sitten taas kun on aikaa, jaksamista ja innostusta.

100 SYNNYTTÄNEEN JA 100 VASTASYNTYNEEN HOITOA

Tämä kevätlukukausi on ollut samaan aikaan sekä raskas että antoisa. Joinain hetkinä olen itkenyt uupumuksesta, mutta samalla olen kuitenkin ollut myös niin kovin innostunut. Reilussa kahdessa kuukaudessa olemme käyneet läpi säännöllisen raskausajan ja säännöllisen synnytyksen teorian, imetysohjaajakoulutuksen, vastasyntyneen hoitoa, seksuaaliterveyttä sekä lisää anatomiaa ja fysiologiaa. Todennäköisesti vielä unohdin mainita jotain. Lisäksi opinnäytetyötä on tässä kaiken ohella pitänyt työstää. Ajankäytön ongelmia ei ole erityisemmin ollut, koko ajan on työn alla ollut jokin seminaariesitys, essee tai muu tehtävä, tai sitten nenä on ollut kiinni kirjassa. Koululla on simuloidusti elvytetty vastasyntynyttä, hoidettu synnyttäneitä, autettu vauvoja syntymään ja ommeltu episiotomiaompeleita siankieleen. Tahti on ollut siis erittäin tiukka ja näin jälkeenpäin ihmettelen, miten ylipäätään olen kaikesta tuosta onnistunut selviämään vieläpä varsin hyvin arvosanoin.

Maaliskuussa pääsin lopulta yhdessä seitsemän opiskelukaverini kanssa aloittamaan viiden viikon VOO-harjoittelun lapsivuodeosastolla. VOO= vastuuta ottamalla opit ja tästä puhutaan myös sairaalalla opiskelijamoduulina. Käytännössä meitä oli siis kahdeksan opiskelijaa, joista aina neljä oli aamuvuorossa ja neljä illassa. Yhden vuoron ajan kaikille opiskelijoille oli vain yksi ohjaaja ja potilaita hoidettiin pareittain mahdollisimman itsenäisesti. Yhden vuoron aikana yhdellä parilla oli hoidettavanaan noin 1-3 perhettä. Ohjaajalle tuli informoida mitä oli oman vuoronsa aikana parin kanssa suunnitellut tekevänsä, miksi ja miten, sekä ilmoittaa aina mitä milloinkin oli menossa tekemään. Kysyä sai aina, mutta valmiita vastauksia ei meille monestikaan annettu, vaan asiat tuli itse selvittää ja miettiä miten olisi hyvä toimia.

Onneksi lapsivuodeosasto on itselleni kovin mieluisa paikka ja sen toiminta oli jossain määrin tullut tutuksi jo syksyltä. En nimittäin kovin innoissani henkilökohtaisesti tästä moduuliharjoittelusta ollut ja jakson loputtua sekä minä että jaksolla olleet ohjaajat olivat sitä mieltä, että olisin saanut todella paljon enemmän tavallisesta harjoittelusta, jossa yksi opiskelija on yhden ohjaajan kanssa vuorossa. Siitäkin huolimatta harjoittelu meni erittäin hyvin osaltani, sain aivan ihanaa palautetta sekä varmuutta kätilötyöhön. Meillä oli myös todella loistava porukka, ohjaajat olivat kaikki todella hyviä ja mukavia ja omien opiskelijakavereiden osaamisesta sai ammennettua yllättävän paljon. Erityisen hienoja kokemuksia ja onnistumisia sain imetysohjauksesta ja ylipäätään ohjaustilanteista (vauvanhoito, äidin itsehoito yms.). Sen lisäksi sain paljon kiitosta siitä, kuinka kohtaan perheet. Parhaita hetkiä olivatkin ne, kun perhe kotiutuessaan tuli vielä erikseen kiittämään ja saattoi vielä kysyä, että saako ennen lähtöä halata.

Jakson aikana sain myös täyteen EU:n direktiivien kätilöopiskelijoilta vaatimat 100 synnyttäneen ja 100 vastasyntyneen hoitoa. Niitä siis merkitään käätilöopiskelijoiden harjoittelun työkirjaan, jossa on jos jonkinlaista taulukkoa ja jotka lähes kaikki tulisi siis saada opintojen aikana täytettyä. Ilman 100 äidin ja 100 vauvan hoitotyötä ei voi valmistua kätilöksi. Paljon olen siis jo nähnyt pieniä varpaita ja sormia, synnytyksestä kipeitä äitejä ja perheiden ensihetkiä uudella kokoonpanolla. On etuoikeus olla mukana sellaisissa hetkissä ja ehkä tulevaisuudessa satasia tulee lisää ja tuhannetkin paukkuvat. Luojan kiitos, niitä ei onneksi tarvitse enää silloin tilastoida, vaan saa vain nauttita itse tekemisestä.

Toki lapsivuodeosastolla näkee myös paljon kaikenlaisia muitakin tilanteita kuin vain onnellisia perheitä, joilla kaikki menee eteenpäin kuin oppikirjassa. Välillä käydään kovaakin taistoa siitä, että vauvan vointi pysyy hyvänä, eikä häntä tarvitsisi siirtää lastenosastolle esimerkiksi matalien verensokereiden tai kellastumisen vuoksi. Välillä perheet tarvitsevat tukea, kun heidän pieni aarteensa joutuu käymään läpi useampia tutkimuksia. Osa äideistä tulee myös osastolle ilman vauvaa, koska pieni on saattanut joutua lastenosastolle tai teholle suoraan synnytyssalista. Joskus apua joudutaan pyytämään myös sosiaalityöntekijältä tai psykiatrilta. Lisäksi äitien vointi voi romahtaa synnytyksen jälkeen dramaattisesti. Vessareissulla pyörrytään ja verenvuodon vuoksi voidaan vielä joutua leikkaussalliin, jo pelkkiä punasolutiputuksia meni jakson aikana useampia. Tunteita ja tilanteita mahtuu lapsivuodeosastolle siis paljon ja ehkä se siksi on myös niin kiehtova paikka työskennellä.

Kaiken kätilötyön tiedon ja taidon lisäksi harjoitteluiden aikana oppii myös vastaamaan ja puhumaan perheille erittäin diplomaattisesti ja sanat tarkasti valiten. Lisäksi pokka ja taito näytellä kehittyy kummasti. Olemuksen on pysyttävä rauhallisena ja ilmeen peruslukemilla siinä hetkessä kun huomaat, että vauvan tai äidin vointi on romahtanut. Paniikkia ei kukaan niihin tilanteisiin halua. Onneksi sentään ilon ja liikutuksen saa näyttää vapaasti ja muutenkin töitä tehdään paljon omalla persoonalla.

Tällä hetkellä vaikutankin sitten jo synnytyssalin puolella. Se on kuitenkin sen verran iso asia, että se vaatinee aivan oman kirjoituksensa. Siitä siis toisella kertaa.

KÄTILÖVAIHEESEEN

Eilen oli se kauan odotettu päivä, jolloin kätilövaihe viimein virallisesti alkoi. Sairaanhoitajan perusopinnot on nyt sitten suoritettu ja edessä on kaksi vuotta tätä suuntautumista. Tuntuu hurjalta ajatella, että jos olisin edelleen sairaanhoitajapuolella, valmistuisin jo tämän vuoden lopulla.

Kaiken kaikkiaan opintojen osalta syksy meni oikein hyvin. Harjoittelut sujuivat mukavasti ja teoriaosuuksista sain pelkkiä nelosia ja vitosia. Olkoonkin, että yhdestä tentistä en ole vielä tuloksia saanut, sen kun tein juuri ennen loman alkua. Opintopisteitä on tällä hetkellä kasassa 153/270, ei siis lainkaan hassummin. Olen ylipäätään varsin tyytyväinen itseeni ja siihen, että olen kaiken muun hässäkän keskellä jaksanut hoitaa opintojani hyvällä tahdilla eteenpäin. Opinnäytetyön aihe ja ohjaaja on nyt myös vahvistettu ja tiedonhaku sekä valmistavat tehtävät sitä varten aloitettu yhdessä parini kanssa.

Uskon, että tämä kevät tulee olemaan erittäin antoisa. Pääsimme jo heti ensimmäisillä luennoilla hiukan syvemmälle raskausaiheisiin, enkä edes kovin paljoa ahdistunut saamastamme suuresta tehtävämäärästä. (Tämä on ihan hyvin siihen nähden, että lopetin taas vasta sunnuntaina iltavuoroon joulun ajan sijaistamisen kotihoidossa.) Sen sijaan olo on kovin innostunut. Vaikka työmäärä tuleekin olemaan suuri, niin onhan kaiken sen tiedon saaminen ja sisäistäminen aivan mieletöntä. En esimerkiksi aikaisemmin ollut tiennyt, että napanuorassa olevat suonet liittyvät sikiön verenkiertoon reisivaltimoiden haarojen kautta. Lisäksi pelkästään kohtu ja naisen fysiologia raskauden aikana on jotain uskomattoman hienoa ja mielenkiintoista.

Tätä kätilötyön teoriaa on nyt vuorossa muutaman kuukauden verran ja sen jälkeen pääsen taas sairaalan sinisiin harkkaamaan. Edessä on tuolloin viisi viikkoa VOO-harjoittelua (josta lisää sitten kun se on ajankohtaista) lapsivuodeosastolla ja sen jälkeen ensimmäiset neljä viikkoa synnytyssalissa. Sen jälkeen loppu kevät kuluukin opinnäytetyön parissa puurtaessa, mutta onhan tuossa jo vaikka mitä mukavaa ja jännittävää odotettavana.