UNELMAN TAVOITTELUSTA

Minulla on yksi ammatillinen unelma, jota olen täällä jo aikaisemminkin hieman sivunnut. Haluan nimittäin vielä jonain päivänä olla kätilö ja siitä tämä kaikki on oikeastaan lähtenytkin. Muistan kiinnostuneeni kätilön ammatista jo joskus yläasteikäisenä, jolloin taisin sitä käsitellä jossain pienessä englannin kielen esitelmässäkin. Sana "midwife"  tuli siis jo silloin tutuksi, mutta jostain syystä muutaman vuoden kuluttua tästä aloin kiinnostua enemmän arkkitehtuurista sekä designista ja suuntaamaan kulkuani suunnittelualalle, jota sitten lopulta pääsinkin opiskelemaan.

Siinä vaiheessa kun olin saanut jo muotoilijan paperit käteeni, elellyt enemmän ja vähemmän onnellisesti parisuhteessa sekä tutustunut melkoisen takkuiseen työelämään (kiitos taantuman), kiinnostus hoitoalaan heräsi taas. En tiedä oliko sillä mitään tekemistä asian kanssa, että lähipiiriin alkoi syntyä toinen toistaan suloisempia pieniä pilttejä, mutta kummasti huomasin lueskelevani kaikkea synnytyksistä, äitiydestä ja kätilön työstä. Siinä sitten mietin, että mitä jos, mutta koska opiskelu ei ole taloudellisesti mitenkään hirveän kannattavaa, jätin asian hautumaan. Jonkun verran sen jälkeen elämässä tapahtui suuria muutoksia ja huomasin, että nyt voin tehdä aivan mitä vain haluan ja että siihen on aikaa. Loput sitten jo pääpiirteittäin tiedättekin.

Hain kätilöksi Tampereen ammattikorkeakouluun ensimmäisen kerran siis jo viime vuoden (2015) kevään yhteihaussa, mutta silloin en päässyt sisään vaan tulin valituksi sairaahoitajan koulutusohjelmaan, joka oli hakutoiveissani kolmantena. Toisena hakutoiveenani oli terveydenhoitajakoulutus, mutta sinne oli lopulta kaikista korkeimmat pisterajat, joten se oli sinällään vähän turhaan listalla kun kätilöksi kuitenkin enemmän halusin.

Kävin kaikesta huolimatta jo viime vuonna melko lähellä kätilökoulutukseen pääsyä, sillä vaikka en saanutkaan kutsua kätilötyön valintakokeeseen, yhteishaun ansiosta sain kuitenkin siihen tuloksen sairaanhoitajan valintakokeesta. Kun tulokset tulivat, olin varasijalla 11. Ymmärsin toki, että en tulisi siltä sijalta paikkaa saamaan, koska koulutukseen oli kuitenkin hakenut 936 henkilöä ja vain 20 paikkaa oli jaossa. Sen verran jonot kuitenkin elivät ihmisten vastaanottaessa opiskelupaikkoja tai kieltäytyessään niistä, että lopulta jäin varasijalle 5. Niin lähellä, mutta kuitenkin kovin kaukana. Alin hyväksytty pistemäärä kätilötyön koulutukseen Tampereen ammattikorkeakouluun oli lopulta 86/100 ja omat pisteeni olivat 81/100. Olisin päässyt pisteiden puolesta muutamaan muuhun paikkaan kyllä kätilön koulutusohjelmaan, mutta itsepähän hain vain Tampereelle.

Yrittänyttä ei laiteta (ja muutama muu klisee päälle...), joten olen tänä vuonna koittanut onneani uudelleen ja hakenut jälleen kätilöksi. Päätin tälläkin kertaa hakea vain Tampereelle, joten hakutoiveissani ei muuta sitten ollutkaan. Pääseminen muiden kaupunkien ammattikorkeakouluihin (kuten Oulu ja Kuopio) olisi toki helpompaa, mutta päätin valmistua TAMK:sta nyt ainakin joltain linjalta ennen kuin lähden toiselle paikkakunnalle. Täällä on kuitenkin kaikki niin hyvin. Koska hakujutut ovat tänä keväänä kokeneet melkoisen mullistuksen, kirjoittelen niistä tarkemmin toisella kertaa, mutta pääsykokeissa kuitenkin kävin ja suoritin siellä jokaisen osion, joten nyt taas odotellaan tuloksia. Tämä ei ole tänä vuonna ihan niin piinaavaa kuin viimeksi, mutta ihan tarpeeksi kuitenkin.

Sairaanhoitajan opintojahan on tätä unelmaa tavoitellessa erittäin järkevää suorittaa, koska kätilöt saavat myös sairaanhoitajan pätevyyden ja ensimmäiset kaksi vuotta opinnot ovat jokseenkin samoja. Se tarkoittaa siis sitä, että jos tulisin nyt valituksi, olisin opinnoissani aivan yhtä pitkällä kuin viime syksynä aloittaneet kätilöopiskelijat. Ja jos en tulisikaan valituksi ja valmistuisin ensin sairaanhoitajaksi, koulutuksen täydentäminen kätilöksi veisi sitten myöhemmin vain noin 1,5 vuotta.

Toivottavasti onni on joskus myötä ja pääsisin elämään ammatillista unelmaani. Kaikki kätilötyön osa-alueet nimittäin kiinnostavat niin paljon, että en aio kovin helpolla luovuttaa.

ENSIMMÄISESTÄ LUKUVUODESTA

Lukuvuoden lopun tentti- ja tehtäväsuma oli kyllä sellainen, että välillä olin hieman huolissani mielenterveyteni puolesta. Valehtelematta kaikki vapaa-aika oli useamman viikon ajan käytettävä opiskeluun, jotta sain suoriuduttua kaikista kursseista edes jollain tasolla. Tein itselleni tarkan aikataulun toukokuun alussa kun tilanteen epätoivoisuus eräänä päivänä valkeni kaikessa karuudessaan. Suurimman osan tehtävistä ja tenteistä saimme tietää vasta silloin, joten aikaisemmin ei olisi voinut edes valmistautua mitenkään. Annoin koululle tästä hieman palautetta, koska osan kursseista olisi kyllä voinut avata meille jo kuukausia aikaisemmin, jolloin omaa ajankäyttöä olisi ollut helpompaa suunnitella. Normaalisti olisin esimerkiksi lukenut noin kolmena iltana yhtä tenttiä kohden, mutta nyt se oli mahdollista vain yhtenä, tenttiä edeltävänä iltana. Muuten olisi jäänyt joku kotitentti tai muu vastaava tehtävä palauttamatta ja siten jokin kurssi suorittamatta.

Yllätin itseni siinä mielessä, että ihan oikeasti pysyin melko tarkkaan laatimassani aikataulussa ja pääsin yhtä nestetasapainolaskua lukuun ottamatta kakesta läpi ihan hyvin arvosanoin. Sen laskun joudun siis syksyllä vielä tekemään uudestaan, mutta selvinnen siitä noin kymmenessä minuutissa kunhan vain muistan sillä kertaa ihmisen normaalin haihtumisen seurauksena menetetyn nesteen määrän vuorokautta kohden. Nyt en nimittäin muistanut ja seuraus oli siis se, että kyseinen lasku meni aika pahasti metsikköön. Joinain päivinä sitä vain on tyhmä ja toisina päivinä vielä vähän tyhmempi...

Ensimmäisestä lukuvuodesta jäi kuitenkin kokonaisuudessaan kaikesta tuskailusta huolimatta ihan hyvä mieli. En muista olenko koskaan ollut aikaisemmin näin ylpeä itsestäni. Kävin koko ajan töissä opiskelun ohella ja silti selviydyin kaikin puolin hyvin. Enkä edes hukannut kaikkia ystäviäni, vaikka aika olikin toisinaan tiukilla. Lisäksi olen saanut paljon uusia tuttavuuksia, joista joihinkin olen tutustunut jo vähän paremminkin. Tiedä vaikka heistäkin joitain vielä ystäviksi joskus tulevaisuudessa kutsun. Ja mikä parasta, olen vuoden varrella kasvanut huimasti uuteen ammatti-identiteettiin. Olen tuleva sairaanhoitaja ja niin äärettömän ylpeä siitä. Tämä hoitoala on se oma juttuni, siitä tulen koko ajan varmemmaksi. Raskaimmatkin tenttisumat jaksaa kahlata läpi kun vain muistaa miksi tätä tekee.

Taitojakin tuli opittua aika paljon niistä perus pesuista ja kääntämisistä injektioiden antamiseen ja laskimoverinäytteen ottamiseen. Viimeisimpänä opettelimme kanylointia (onneksi koululla on niitä harjoituskäsiä...) sekä infuusion valmistelua ja konsentraatin lisäämistä tiputettavaan nesteeseen. Taitokoe meni siis niidenkin osalta läpi, vaikka jälleen kerran jännitin ihan hirveästi.

Nyt osaan sitten alan perusteita siinä määrin, että saisin jo hiljalleen toimia lähihoitajana. Melko hienoa, eikö? Ensi lukuvuodesta meitä on jo jonkun verran peloteltu, se on kuulemma vielä vaikeampi kuin tämä vuosi. Apua. Nyt kuitenkin teen kesän ajan vain töitä (toistaiseksi vielä muuta kuin hoitoalaa) ja yritän olla murehtimatta.

Loppuun vielä tiivistetty tilannekatsaus ensimmäisen lukuvuoden jälkeen.

Opintojen eteneminen: suoritettuna 58/210 op, opiskelua takana yksi lukuvuosi
(tulossa vielä 2 op kunhan vain käyn sen yhden laskun suorittamassa...)
Suoritettujen kurssien keskiarvo: 3,7 (asteikolla 1-5)
Tunnelma: ylpeä ja helpottunut