16 toukokuuta, 2020

KOKEMUKSIA KOTIHOIDOSTA

Olen aloittanut tämän tekstin jo loppukesästä 2017, mutta se ei vielä tähän päivään mennessä ole tullut valmiiksi. Nyt kun aikaa on taas enemmän päätin tehdä asialle jotain ja tässä siis viimein valmis teksti henkilökohtaisista kokemuksistani ja ajatuksistani kotihoidon työntekijänä. Lopultahan olin opintojeni loppuun asti kotihoidon parissa eri tehtävissä tekemässä sijaisuuksia ja keikkoja. Yhteensä kokemuksia on kertynyt siis noin 2,5 vuoden ajalta mikä myös kertoo siitä, että varsin hyvin siellä ikäihmistenkin parissa olen viihtynyt.

Ainakin tuttavapiirissäni työni kotihoidossa on alusta asti herättänyt kovasti kiinnostusta eikä varmasti vähiten sen vuoksi, että yleinen kuva kotihoidosta tuntuu ihmisillä olevan melko huono. Kuka siellä siis haluaisi olla töissä?
On toki totta, että työ kotihoidossa on kohtuullisen raskasta, mutta niin se on hyvin monessa muussakin paikassa hoitoalalla. Omalla kohdallani kotihoidossa lähihoitajana toimiminen osoittautui kuitenkin omiakin odotuksia mukavammaksi. Silloin kun resurssit ovat kunnossa, se on erittäin mielekästä hoitotyötä, josta uskoisin monien pitävän. 

Kotihoidon erityisyys piilee yksinkertaisesti siinä, että hoitotyö tehdään asiakkaan kotona ja se on ikään kuin osa arkea. Lisäksi kotonansa ihmiset ovat aidoimmillaan ja heihin saa ihan eri tavalla kontaktin kuin muussa ympäristössä. Jokaisella asiakkaalla on erilaisia tarpeita avun suhteen ja käynnit voivat erota toisistaan hyvinkin paljon. Osa asiakkaista tulee itse avaamaan oven kun ovikelloa soittaa, mutta osalle asiakkaista mennään avaimilla. Lyhimmillään käynti voi olla 10-15 minuuttia ja pisimmillään jopa kaksi tuntia riippuen siitä, mitä milloinkin tehdään. Osa asiakkaista kaipaa apua vain tukisukkien pukemiseen, joitakin taas autetaan lähes kaikessa. Yleisimpiä töitä työlistalla ovat verensokerin mittaaminen, insuliinin pistäminen, lääkkeiden jakaminen ja niiden antaminen lukitusta lääkekaapista, tukisidosten laittaminen, suihkussa ja päivittäisissä pesuissa avustaminen, ruokailun varmistaminen ja pienet kodinhoidolliset työt kuten tiskaus, pyykkäys ja roskien vieminen.

Joka vuorolle on suunniteltu asiakaslista ja työpuhelimissa on sovellus, josta näkee suunnitellut toiminnot ja ajan, jota käyntiin on varattu. Asiakkaan luokse mentäessä leimataan työ aloitetuksi ja luonnollisesti asiakkaan luota poistuessa lopetetuksi. Käynnin aikana tehdään puhelimella myös kirjauksia tehdyistä töistä,mitatuista arvoista ja asiakkaan voinnista. Tarvittaessa voi soittaa oman alueen toiselle tiimiläiselle tai arkipäivisin kotihoidon sairaanhoitajalle. Myös tekstiviesteistä on monesti paljon apua sekä kännykän kamerasta, kuva kun tunnetusti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Erityisen hyödyllistä valokuvaaminen on esimerkiksi haavan tai ihottuman paranemista tarkkailtaessa. Luonnollisesti kaikessa viestinnässä huolehditaan siitä, että asiakkaat tiedot pysyvät salattuna.

Siirtymiset kuljetaan pääsääntöisesti autolla, pyörällä tai jalan, aivan alueesta ja reiteistä riippuen. Itse olen pääasassa kulkenut reittini kävellen ja pörällä. Työtä tehdään pääasiassa yksin, mutta jonkinverran on myös paripaikkoja, joissa tehtävät saattavat sisältää paljon nostoja, joihin tarvitaan kaksi työntekijää. Mutamissa harvoissa paikoissa käydään myöskin vartijan turvaamana, mutta itselleni ei tainnut koko aikana osua yhtäkään tällaista käyntiä.

Pahinta ja parasta työssä ovat itsessään hoidettavat ihmiset. Onneksi suurimmaksi osaksi he ovat mukavia ja arvostavat hoitajien työtä, mutta kyllä joitakin kiukkupussejakin joukosta löytyy. Toki on aina muistettava myös jokaisen asiakkaan taustalla olevat sairaudet, jotka saattavat vaikuttaa käytökseen. Liian herkästi ei saa tuomita ketään, vaan parhaimmin pärjää, kun yrittää ymmärtää toista ja eri tilanteita. Saman päivän aikana saatat kuulla olevasi saatanan tunari, kun et heti löydä kahvipakettia keittiön kaapeista ja seuraavassa paikassa taas oletkin ihana kuin enkeli, sellainen jota on jo odotettu pitkään sinä päivänä.

Tein suurimman osan sijaisuuksistani ja keikoista samalla alueella ja muutamassa vuodessa moni asiakkaista tuli jo varsin tutuiksi. Oli mukavaa, kun moni tunnisti minut tullessa ja meillä oli ihan omat jutut ja hyvää huumoria. Paljon keskusteltiin eri aiheista ja tieto kätilöopinnositani siivittivät monet naiset muistelemaan omia synnytyksiään vuosien takaa. Uskoituipa yksi muori minulle myös siitä, kuinka hän oli päätynty siihen, että kikkelit ovat aivan yliarvostettuja. Hän oli todennut, että ilmankin pärjää. Kuulin monia salaisuuksia ja elämäntarinoita. Luonnollisesti aina välillä myös joku hoidettavista jatkoi matkaansa joko tuonpuoleiseen tai sitten johonkin hoitopaikkaan, kun kotihoidon avut eivät enää lopulta riittäneet.

Silloin kun resurssit olivat kunnossa, aikaa asiakkaille oli mukavasti ja toisinaan sitä pystyi antamaan hetken suunniteltua pidempäänkin. Tällaisina päivinä ehti myös käydä toimistolla tai henkilöstöravintolassa tauolla työkavereiden kanssa. Kesäisin tosin kauniilla ilmalla söin ulkona puistoissa, siitä nautin aina kovasti. Silloin kun työntekijöistä oli pulaa, joutui kuitenkin reitit tekemään kiireellä ja monesti syömään eväänsä siirtymien aikana tai rappukäytävässä. Jos jossain, niin kotihoidossa hoitajapula näkyy jo kovin rajusti ja siitä olen erittäin huolissani. Moni hoitaja nimittäin piti kovasti työstään, mutta totta kai motivaatio ja jaksaminen kärsii, jos työn joutuu liian usein tekemään kiireessä ja ilman kunnollisia taukoja.

Nautin kotihoidossa myös siitä, että jokaisen asiakkaan välissä oli siirtymä, jonka aikana sai nollattua ajatuksia ja hengitettyä raikasta ilmaa. Ainoastaan rankkasateella ja erityisen loskaisina päivinä reitin tallustaminen ulkona sai kaipaamaan sisätöihin, mutta niitä päiviä ei ollut kovinkaan montaa. Kaiken kaikkiaan sain kotihoidossa työskentelystä paljon hyvää ja tärkeää kokemusta opintojeni oheen enkä koskaan ole katunut sitä, että silloin yhtenä kesänä laitoin työhakemuksen eteenpäin.