Tätä toista lukuvuotta ja matkaa kätilöpuolella on nyt takana hiukan yli kaksi kuukautta ja parhaillaan on meneillään syysloma. Tai no loma ja loma... Tuttuun tapaan tietenkin käyn taas töissä ja joitain tehtäviä joudun vääntämään sitten iltaisin, mutta luentoja ja pakollista läsnäoloa ei ole viikkoon. Tulee ihan tarpeeseen sekin, sillä aika hurja tämä syksyn aloitus on kyllä ollut.
Laskin, että olen tehnyt tämän kahden kuukauden aikana nyt kuusi tenttiä ja kolme lääkelaskuosuutta siihen päälle. Sen olen jo saanut tietää, että kaikki lääkelaskuni ovat menneet läpi, mikä on tietenkin oikein hyvä juttu. Kahdesta tentistä olen saanut nelosen ja yhdestä onnistuin jotenkin taikomaan vitosen (kliinisen hoitotyön perusteet + kirurgian ja anestesiologian perusteet). Jotta jokin tasapaino kuitenkin säilyisi, niin kirurgisesta hoitotyöstä sain sitten vain kakkosen. Ihan oma syyni, mitäpä en valmistautunut tenttiin kunnolla, joten pitänee käydä se vielä korottamassa sitten myöhemmin. Kaksi tenttiä on ollut vasta nyt tällä viikolla (sisätautipotilaan hoitotyö ja ammattienglanti), joten niiden arvosanoista on vielä turhaa edes murehtia. Tämän viikon aikana aoin sitten vielä raapustaa yhden kotitentin kasaan.
Tenttien lisäksi meillä on totta kai ollut paljon muitakin tehtäviä sekä myös jonkin verran orientoivaa harjoittelua. Muun muassa olemme harjoitelleet taitokeskuksella hoitoelvytystä. Siellä on käytössä sellainen nukke, jota opettaja pystyy etäältä ohjelmoimaan erilaisiin tilanteisiin. Esimerkiksi pulssin saa häviämään ja palaamaan sekä valittua monenlaisia sydänperäisiä ongelmia asystolesta sinustakykardiaan. Nuken avulla sitten luodaan simulaatioita erilaisista elvytystilanteista, joita pienissä ryhmissä tunneilla selvitimme. Kolme meistä vuorotteli painelussa, ilmateissä ja defibrillaattorissa ja yksi laittoi kanyylin paikoilleen sekä tipan tippumaan. Ei ollut mitenkään erityisen kevyttä hommaa, mutta erittäin hyvää harjoitusta.
Siinä elvyttäessä se kuitenkin taas tuli tuonne oman sydämeni kohdalle, nimittäin sellainen lämmin läikähdys. Se on jonkinlainen sekoitus ylpeyttä, onnellisuutta ja innostusta, sellainen tunne siitä, että on niin mahtavaa olla tässä juuri nyt ja opetella näitä asioita. Se tunne läikähtelee aina välillä, joskus vähän hassuissakin tilanteissa, kuten tenttiin lukiessa. Toisinaan se tulee useammin ja toisinaan se on hukassa hetken aikaa, mutta aina se tulee takaisin. Onneksi, koska se tunne on ihan mieletön. Minusta on niin hienoa opiskella sairaanhoitajaksi ja kätilöksi ja aion tehdä parhaani, jotta tulevaisuudessa olisin mahdollisimman hyvä työssäni.
On vasta toinen opiskeluvuosi ja sekin ihan aluillaan vielä, mutta koko ajan koen vahvemmin olevani eniten sairaanhoitaja- ja kätilöopiskelija kuin mitään muuta. Vasta sen jälkeen olen muotoilija, myyjä, sinkku, kummitäti, sisko ja mitä kaikkea muuta sitten olenkaan. En kuitenkaan aio hukata itseäni, vaikka uusi ammatti-identiteetti tuntuu helposti integroituvan itseeni. Siitä vain tulee luonnollinen osa minua ja elämääni ja se on mielestäni aika upeaa.
Saimme viime viikolla myös luokkaamme vieraaksi Suomen kätilöliiton puheenjohtajan, Milla-Riikka Rytkösen, joka oli samana päivänä kiertämässä muuallakin Tampereella. Hän kertoi aivan puheenvuoronsa alussa, että kätilöt kokevat monesti olevansa elämässään ensisijaisesti kätilöitä ja että toinen kätilö kyllä helposti tunnistaa kollegansa. Tuntuikin hiukan oudolta, että juuri samoja ajatuksia olen viime aikoina pyöritellyt tässä omassa pienessä päässäni. Se tunne, että kuljen sekä elämässäni että ammatillisesti juuri oikeaan suuntaan, on niin vahva. Lisäksi kokemukseni ryhmästämme on juurikin sellainen, että viimein olen päätynyt kaltaisteni joukkoon.
Tunnen olevani todella onnekas.
