Toiveita kalenterin suhteen oli ensinnäkin sen koko, jonka toivon aina olevan noin A5, koska mielestäni sitä pienempään kalenteriin on hankala tehdä merkintöjä. Yhdelle päivälle voi tällä hetkellä tulla hyvinkin monta merkintää ja tila meinaa loppua jo A5 kokoisessakin kalenterissa helposti kesken. Koon lisäksi ehkä rajaavimpana vaatimuksena oli tietenkin ulkonäkö ja tyylikkyys, haluan että kalenteri on itseni näköinen. Lisäksi toivon myös sisällöltä jonkin verran. On aina plussaa, jos päivien sarakkeet ovat vaakasuorassa eikä kalenterin sisään ole ängetty liikaa turhakkeita.
Tällä kertaa mieleisen kalenterin löytäminen osoittautui miltei mahdottomaksi ja olin jo vaipua epätoivoon. Kaikki sellaiset kalenterit, joita olisin voinut harkita, oli jo myyty joka paikasta loppuun. Joskus olisi kieltämättä helpompaa, jos ei olisi niin tarkka tällaisista asioista, mutta minkäs teet. Lopulta päädyin googlettelemaan hyviä kalentereita ja hakutuloksiin osui sivusto www.personal-planner.com ja sieltä löysin pelastuksen.
Sivustolla pääsee itse luomaan oman kalenterinsa, voisiko parempaa siis enää ollakaan? Kansiin saa itse valita kuvat joko valmiista tarjonnata tai sitten voi ladata omia kuvia. Itse tietenkin latasin oman kuvan. Tekstejä voi muokata jonkin verran ja sisällön asettelun saa päättää itse, kuten myös kalenterin teeman. Myös kalenterin sisältöön pystyy vaikuttamaan ja voi valita mitä kaikkia extroja sinne haluaa sudokuista värityskuviin. Itse skippasin nämä turhakkeet ja valitsin siistiä viivoitettua paperia, jota tiedän kalenterin loppupuolella tarvitsevani. Lisäksi valitisin muutaman tiivistetyn kalenterinäkymän. Kalenterin sai täysin suomenkielisenä versiona nimipäivineen kaikkineen, aloituskuukauden sai itse valita ja hinta jäi postituksineen alle 30 euron. Ei hullumpaa.
Muutaman viikon jälkeen tilauksesta postiluukusta tippui sitten tällainen:
Eikö olekin aika päheä?
Ja ei, en ole hyötynyt tästä postauksesta yhtään mitenkään. Olen vain niin sekopäisen onnellinen siitä, että sain suunnilleen sellaisen kalenterin kuin halusinkin ja siksi tahdon hehkuttaa tätä asiaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti