Olen aikaisemmalta koulutukseltani muotoilija AMK ja olen tässä viime aikoina kuullut useammankin kerran seuraavan kysymyksen: Miksi ihmeessä haluat sairaanhoitajaksi?
Onneksi suurimmaksi osaksi ihmiset ovat olleet aidosti iloisia puolestani kun tämän uuden suunnan elämässäni olen ottanut puheeksi, mutta ihmettelijöitäkin on riittänyt ihan tarpeeksi. Miksi lähteä uudelleen opiskelemaan kun on olemassa jo yksi tutkinto ja töitäkin? Miksi vaihtaa alalle, jossa moni väsyy ja sitten lähtee siihen suntaan, josta minulla nyt tuo koulutus jo on?
Ajattelinkin nyt avata hieman niitä aivoituksia, jotka ovat valintani takana. (Siitä huolimatta, että tästä tekstistä on tulossa pitkä.)
Ensimmäinen ajatus uusista opinnoista on hiipinyt mieleeni jo muutama vuosi sitten, eli ei kauaakaan sen jälkeen kun olin muotoilijan tutkintoni suorittanut loppuun. Syy on hyvin yksinkertainen: työllisyystilanne. Kun vuonna 2007 suoraan lukiosta päässeenä aloitin suunnittelualan opinnot, työllisyystilanne oli sellainen, että saattoi olettaa vielä jonkin oman alan työpaikan saavansa kohtuullisella palkalla. Sitten seuraavana vuonna alkoi tulla huonoja uutisia ja niitä on siitä asti tullut vain entistä enemmän. Ei meidän vuosikurssilta monikaan pysty tällä hetkellä suunnittelutöillä itseään elättämään, töitä vain ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi.
Koen olevani suhteellisen onnekas, koska viihdyn tämän hetkisessä työssäni hyvin, pystyn hyödyntämään koulutustani ja saan työstä jopa jonkinlaista nautintoa (kuinka kierolta se sitten kuulostaakaan). En kuitenkaan voi valehdella itselleni: tämä ei ole se työnkuva, jota varten kouluttauduin. Tämä riittää nyt, mutta ei ehkä enää kahden vuoden kuluttua. Mitä sitten teen jos taloustilanne ei ole lähtenyt parempaan suuntaan? Ja vaikka saisinkin täysin koulutustani vastaavaa työtä, riittäisikö sekään enää?
Totesin sitten viime syksynä, että nyt on juuri sopiva aika lähteä opiskelemaan.
Ennen kuin lopulta valitsin hoitoalan, mietin hyvin vakavissani ensin kondiittori-leipurin tutkintoa (kaikki minut tuntevat tietävät kyllä miksi) ja sen jälkeen muun muassa liiketalouden opintoja. Viimeiseksi mainitut olisivatkin varmaan olleet kaikin puolin järkevimmät tämän hetkisen tilanteeni kannalta, mutta lopulta totesin etteivät ne opinnot ja niiden kautta avautuva ura oikein ole oma juttuni. Miksi opiskella jotain, mikä ei innosta?
Sitten yhtenä päivänä muistin erään jo joitain vuosia sitten olleen kampaajakäynnin. Silloin vähän aikaa juteltuamme kampaaja kysyi olenko hoitoalalla, koska hänen mielestään vaikutin sellaiselta ihmiseltä, joka voisi olla. Ajatus ei tuntunut oudolta vaan hetken mietin, että niin voisin ehkä ollakin. Tapahtuma palasi mieleeni ja mitä enemmän hoitoalaa uravaihtoehtona mietin, sitä oikeammalta se alkoi tuntua.
Kun olin jonkin verran tutkinut faktoja hoitoalaan liittyen ja kiinnostunut siitä entistä enemmän, varovasti kerroin ystävilleni aikeistani. Kertominen kieltämättä jännitti aika paljon, mutta onneksi sain sitä kautta kannustusta ja vahvistusta ajatuksilleni. Sen jälkeen ei mennyt kauaa kun päätin hakea kouluun kevään 2015 yhteishaussa.
No mikä tässä nyt sitten niin kovasti kiehtoo?
Tiedän, että työ on niin fyysisesti kuin henkisestikin raskasta, tulen näkemään ällöjä juttuja ja kohtaamaan myös kuolemaa. Tulen vaihtamaan paskavaippoja ja hyvin todennäköisesti tekemään kolmivuorotyötä. Silti haluan tälle alalle, koska se on niin paljon muutakin.
Hoitotyö on ihmisläheistä, äärettömän arvokasta ja tärkeää. Aina on ollut ja tulee olemaan hoitoa tarvitsevia ihmisiä ja miksipä en olisi juuri se henkilö, joka heitä on auttamassa ja tukemassa. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että miksi ylipäätään koskaan olen mitään muuta ajatellutkaan, vaikka totuuden nimissä tuskin olisin tähän ollut henkisesti valmis juuri valkolakin päähän painaneena (ja nyt puhun nimenomaan vain itsestäni, moni muu varmasti on ihan valmis silloin).
Sairaanhoitajan työ on vastuullista ja haastavaa, itseään voi kehittää loputtomiin ja erilaisia uravaihtoehtoja on lukuisia. Kaikki alaan liittyvät osa-alueet kiinnostavat ja tämä todella tuntuu omalta jutultani. Koen olevani tähän työhön soveltuva (niin ne testitkin väittivät) ja toivon, että ahkeran opiskelurupeaman päätteeksi valmistun hyväksi ja ammattitaitoiseksi sairaanhoitajaksi. Sellaiseksi, jota kiinnostaa edelleen kehittyä ja joka tekee parhaansa joka päivä.
Kukaan tuskin on sitä mieltä, että sairaanhoitajan työ on turhaa. Eikö siinä pitäisi olla jo perustelua riittämiin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti