TÄSTÄ KEVÄTLUKUKAUDESTA

Tämän meneillään olevan kevätlukukauden piti olla minulle aivan erilainen kuin mitä se nyt on. Joku ehkä muistaakin sen viime vuotisen kirjoituksen, jossa kerron tähän aikaan tänä vuonna olevani Norjassa. No, en siellä ole, mikä tuskin on keneltäkään jäänyt huomaamatta.

Mutkat matkassa kohti ulkomaan työharjoittelujaksoa alkoivat oikeastaan jo heti myöhemmin viime vuoden keväänä. Silloin sain tiedon, että mitä todennäköisemmin minulle ei saataisi järjestettyä työharjoittelupaikkaa Hedmarkin alueelta, jonne minun oli tarkoitus lähteä. Asia jäi kuitenkin vielä auki ja kun syksyllä opintoni taas jatkuivat, sainkin yllättäen tiedon, että pääsisin sittenkin ensimmäiseen hakukohteeseeni Tromsøn kaupunkiin aivan pohjoiseen Norjaan. Innostuin tästä kovasti ja kaiken muun opiskelukiireen keskellä tein opinto-ohjaajan kanssa suunnitelmat ulkomaanvaihtoon liittyvistä opinnoista ja järjestelin tarvittavat dokumentit ynnä muut eteenpäin. Siitä ei kuitenkaan mennyt kovinkaan kauaa, kun sain ilmoituksen, ettei työharjoitteluun pääseminen onnistu tälläkään kertaa.

Luonnollisesti olin tästä kovin harmistunut. En pelkästään siksi, että olin joutunut tekemään paljon turhaa työtä asian eteen, vaan myös siksi, että olin odottanut aikaa Norjassa kovasti. Syy siihen, että minua ei voitu mihinkään sairaalaan nyt Norjassa ottaa, oli ilmeisesti muutokset heidän omissa koulutuksissaan, jonka myötä norjalaisia opiskelijoita oli tekemässä omia harjoitteluitaan tänä vuonna tavallista suurempi määrä. Saatan yrittää lähteä uudemman kerran myöhemmin kätilövaiheen alettua, mutta en ole asiasta enää yhtään niin varma. Vaihtojakso on aina antoisa, mutta se tulee myös aika kalliiksi. Kun näissä opinnoissa ei vaihtojakson pituus saa olla kolmea kuukautta pitempi, sen ajan takia ei kannata irtisanoa asuntoa (jota jonotin puoli vuotta) täällä Suomessa. Vuokraa olisi siis maksettava kahdesta asunnosta ja siihen vielä kaikki muut kulut päälle matkustamisesta alkaen. Vaikka apurahaa hieman saisikin, niin säästöjä on lisäksi oltava jonkin verran käytettäväksi.

Lisäksi totesin, että kyllähän sitä pääsee niin sanotusti hieman helpommalla täällä Suomessa ollessa, kaikki on jotenkin melko valmiina jo. Rankkaan syyslukukauteen verrattuna tämä kevätlukukausi on tuntunut kohtuullisen helpolta. Ehkä ensimmäistä kertaa opintojen alkamisen jälkeen minulla on sellainen olo, että opiskelu ei suuremmin ole rajoittanut sosiaalista elämääni. Se on tuntunut aika mukavalta ja olen pystynyt jonkin verran ottamaan lisätöitäkin. Toki meillä edelleen on ihan riittävästi tekemistä, mutta tehtävien ja tenttien alle ei huku.

Opintoni lähestyvät jo kovaa vauhtia puoliväliä, saavuttanen sen ensi syksyn aikana. Jos olisin edelleen sairaanhoitajapuolella, niin alkuvuodesta olisin jo puolivälin ohittanut. Niin se aika vain menee. Olen muutenkin havahtunut siihen, että nämä keskivaiheen opinnot ovat hyvin harjoittelupainotteiset. Meillä on koko keväänä vain kaksi kurssia teoriaa. Kun nyt saan tämän hoitotieteen kurssin suoritettua, jäljellä ei tälle lukuvuodelle ole enää kuin vain kirurgisen hoitotyön harjoittelujakso, josta kirjoittelen sitten myöhemmin paremmin. Syksynkin harjoittelupaikat varattiin tällä viikolla ja niihin suuntaan heti elokuussa. Seuraavan kerran teoriaa on vasta lokakuussa ja tammikuussa alkaakin sitten kätilövaihe. Kaikkea jännää siis on edessä.

Voi myös olla, että vaihtojaksoni peruuntumisella saattoi olla suurempikin merkitys. Jos olisin Norjaan lähtenyt, olisin yrittänyt suorittaa tuon hoitotieteen kurssin jonkin toisen ryhmän kanssa ennen lähtöäni. Nyt olen kutenkin voinut olla oman ryhmäni mukana ja se on johtanut siihen, että minulla taitaa olla jo opinnäytetyöhön aihe valmiina ja myöskin kaveri, jonka kanssa sitä lähden tekemään. Tästäkin kirjoittelen ihan oma tekstinsä myöhemmin, sillä muuten tämä kirjoitus venyy aivan turhan pitkäksi.

Joka tapauksessa kaikki on tällä hetkellä opintojen suhteen oikein hyvin ja olen itse erittäin innoissani kaikesta. Tuntuu, että tulevaisuus on mahdollisuuksia täynnä.